Ihan(aa) arkea vaan!

Jokin aika sitten vietettiin epäonnistumisen päivää. Mikä loistava juhlapäivän teema! Veikkaan, että siihen voitte kaikki samaistua. Vai olenko se vain minä, jonka aamut tyypillisesti alkavat sanomalehden päälle kaatuneella kahvikupposella, vettä imeneellä polkupyörän satulalla ja läpimärillä housuilla? Epäonnistumisten ja arjen ihanuuksien innoittamana pidin päiväkirjaa menneestä arkiviikosta ja sen kulinarismista.

Maanantai:

Herään. Kelloja on käännetty. Hyi, se tarkoittaa loppusyksyä. Brrrr, vedän peiton korviin.

Herään uudestaan. Kahvia koneeseen, vaatetta päälle ja kiireellä meikkaamaan itselleen kasvot. Kas, sehän olen kuin olenkin minä. Parempi puoliskoni on lähdössä opiskelijaekskursiolle ja olen lupautunut aamun kuskiksi. Kesärenkaat sauhuten Herwantaan, suukkoja kullalle ja kieli keskellä suuta takaisin kotiin. Lisää kahvia, läppäri selkään, iso kirjakassi käteen ja yliopistolle gradua naputtamaan.

Istun kirjastossa koko päivän, yhtä luentoa lukuunottamatta. Mulkoilen hilpeitä fuksiporukoita. Aiheeton ilonpito on kielletty, tämä on vakavaa hommaa.

Kello 17.30: kotona. Väsyttää. Aivan järkyttävästi. Välitön kaamosmasennus. Kuka ripusti mustat kauppakassit silmieni alle?? Löydän jääkaapista lauantaista kalkkunaa. Punasipulia, arabbiata-pestoa, mustapippuria ja ruokakermaa. Kelpo maanantaipasta. Syön sohvalla ja katselen Frendien jakson nro 318 uusintaa nro 22347. Yhä naurattaa.

Haahuilen koko illan kotona. Kymmenen kieppeillä nukahdan sohvalle Bond-leffan pauhatessa takaa-alalla. Kömmin nukkumaan. En saa unta, vaikka koko päivän olen odottanut tätä, kun saan pään tyynyyn....

Tiistai:

Vihaan tiistaipäiviä: tiistaina kuvittelet päässeesi maanantain yli, mutta todellisuudessa viikonloppu on kaukana ja kaikkia vituttaa.

Huonosti nukutun yön jälkeen kiirehdin töihin. Töissä venähtää, ja olen kotona viiden jälkeen. Nälkä. En ole jaksanut käydä kaupassa, joten jääkaapin anti on varsin laiha: tyhjä soijapullo (miksi se on jääkaapissa...?), hilloa (hyvää ja omatekemää, mutta ei oikein päivällisainesta), valo ja nakkipaketti. Nakkikastike on ihan kelpo arkiruokaa. Paljon sipulia ja tuoretta chiliä makua antamaan. Olen yksin kotona, ja löydän itseni taas sohvalta syömästä. Tykkään kyllä paljon enemmän syödä pöydän ääressä, mutta joku tuossa televisioruudussa on, kun se tuolla lailla vetää ihmisen väkisin olohuoneen puolelle...

Reipastun ja lähden salille tanssitunnille. Chaplin-biisi saa minut ihan innostumaan! En tajua, miten ihmiset voi tanssitunnilla pitää naamansa peruslukemilla; minä ainakin hymyilen kuin Naantalin aurinko! Taidan jyrätä jonkun hidasliikkeisemmän. Muut varmaan ajattelevat, että "eikä, taas tuo kun vie koko salin tilan ja nauraa yksinään..", kun tepastelen paikalle fuksian värisessä topissani.

Illalla saan kullan kotiin. Unikin maittaa. Taas yksi tiistai vähemmän. <3

Keskiviikko

Nukun 40 minuuttia pommiin. Noo, tutkijalla ei ole kiinteää työaikaa, mutta kun en viitsisi kompensoida aamun unia illan rehkimisellä. Olen vasta kymmenen jälkeen gradun parissa. Huomaan maanantaina kirjoittaneeni muutamaan kohtaan kolme kertaa saman sanan peräkkäin. Oikoluku saattaisi jossain kohtaa olla poikaa...

Ystäväni bongaa minut yksinäisestä gradun kirjoitusnurkastani. Mulkaisen ensin häntäkin pahasti: "Kuka julkeaa taas häiritä?????" Todellisuudessa on huippukivaa, jos joku sattuu lounaalle samaan aikaan. Keskiviikon lounas opiskelijaruokalassa on nyt sitä viikon PARASTA (!!) antia. Kyseessä on kasvispizza. Pizzapohjalla paksuutta keskikokoisen kerrostalon verran, pohja on löysää ja tahmeaa. Pizza nappaa kiinni lautaseen imukupin tavoin, ja lounasvalinnan vaihtaminen on mahdotonta. Pizzassa on purkkikaupalla säilykeherkkusieniä, kesäkurpitsakuutioita, tomaattikastiketta ja juustoa. Suolaa (tai muitakaan mausteita) ei ole lainkaan. Omassa palassani juusto on sentään paistunut, Paula-parka saa pizzajuustonsa valkoisena sulaneena möhkäleenä. On antoisa lounas!

Oikeasti opiskelijaravintoloissa on usein oikein kelpo lounasruokaa. Tänään nyt vain ei ollut sellainen päivä. Seminaarissa saan piiitkän luennon narratiivisesta tutkimusotteesta.

Illalla kauppaan. Olen näköjään suuttunut jostakin. En oikein itsekään tiedä miksi murjotan, mutta hirveästi nyt harmittaa. Tänään illalla luotamme Prisman palvelutiskin sedän ruuanlaittotaitoihin. Grillattu kokonainen broileri on juuri sopivan helppo iltapala. Salaattia viitsitään sentään tehdä itse.

Torstai

Herään samaan pahantuulisuuteen, kun illalla nukahdin. Huono tuuleni saa boostia siitä, että myöhästyn bussista ja töistä. Töissä kaadan lasillisen vettä näppikselle. Huoh...

Puolen päivän jälkeen piristyn, sillä minulla on huomenna synttärit ja olen kutsunut lauantaiksi työkavereita meille. Suunnittelen arabialaista teemaa, ja kipaisen töiden jälkeen Stokkalle. Herkussa on varauduttu avokadopastan suosioon, sillä tyrkyllä on ready-to-eat kaadoja ja lehtipersiljaa. Lihatiskillä himoitsen ankanrintaa.

Kotona kuulen, että saan synttärikakun yllätyksenä! Nyt sitä leivotaan, ja kuulen kysymyksiä kuten: "Voikohan kakkupohjan tehdä nelinkertaisena, jos haluaa oikein ison kakun...?" - Ei ainakaan siihen normikokoiseen kakkuvuokaan, vastaan huolestuneena.. Tämä projekti nähdään siis kerran vuodessa: muruni  haluaa leipoa minulle synttäreiksi suurimman mahdollisen kakun. Insinöörit ovat suuruudenhulluja...

Minun pitäisi tehdä kinkkusuikaleista kinkkukiusausta, mutta sen tekeminen on niin ikävää. Kauheasti perunoita kuorittavana.. Teen kinkkupastaa. Samainen arabbiata-pesto, tuoreet herkkusienet ja munakoiso sopivat sekaan! Kyytipojaksi tomaattileipää ja kirsikkatomaatteja.

Viikko on pulkassa! Huomenna hiihtelen taas kaikkine kirjoineni yliopistolle gradun pariin, mutta koska on synttäripäivä, suhtaudun perjantaihin melkein kuin viikonloppuun.

P.s. Sain tänään postissa synttärilahjan. En muista olenko ikinä saanut postipakettia! Ihan jännittyneenä tietenkin avasin jo tänään.

Lisäksi viikko sisälsi:

- 16 kuppia kahvia
- 4 jogurtia
- 2 Mehuiza-smoothieta (kokeile, ovat tosi raikkaita välipaloja!)
- puolikas sunnuntaina leipomastani kuningatarpiirakasta
- 1 raivari
- 1 ruma finni leuassa
- 1 onnistumisen fiilis siitä, että gradua on jo kasassa kandin työni verran
- 1 yllättävä mutta mukava kohtaaminen
- 1 nolo mokaus (...)

Millainen viikko sulla oli? - Normiviikko!

Bourgogne viinissä ja padassa

Bourgogne (tai suomalaisittain Burgundi) sijaitsee Keski-Ranskassa ja on ympäri pallon tunnettu mehevistä viineistään. Viini on lähtökohta myös alueen nimikkoruokalajille, burgundilaiselle lihapadalle.

BURGUNDIN PATA 2:lle

- 400 g naudan paistia (esim. ulko- tai kulmapaistia)

- 1 rkl öljyä

- 1 rkl voita

- 8-10 kpl tuoreita herkkusieniä 

- ison miehen kourallinen salottisipuleita

- 2-3 valkosipulin kynttä

- 1 tlk (70 g) tomaattipyrettä 

- 4 dl ranskalaista punaviiniä

- 1 dl vettä

- 2 laakerinlehteä

- suolaa

- mustapippuria

- reipas tujaus tuoretta tai kuivattua timjamia

Leikkaa paisti suurehkoiksi paloiksi. Älä nyt ihmeessä silppua sitä liian pieneksi! Tämä on yksi monista lempiaiheistani; en ymmärrä miksi kaupoissa valmiina kuutioina myytävä palapaisti on niin onnettoman pieninä paloina..

Ruskista lihat kahdessa erässä. Jos laitat liikaa lihaa kerrallaan pannuun, pannu kylmenee ja liha päästää kaiken nesteensä ulos. Ja sitähän me emme halua! Kahdessa osassa siis. Käytä ensimmäiseen osaan puolet öljystä ja puolet voista. Ruskista kuumalla pannulla, mausta samalla suolalla, pippurilla ja timjamilla ja lisää pataan. Toista sama toiselle erälle. 

Lisää pannuun pikkuisen öljyä ja pyöräytä puolikkaat salotit, puolikkaat valkosipulin kynnet ja herkkusienet (puolikkaina nämäkin) pannulla. Lisää pikkuisen samoja mausteita ja vippaa pataan nesteineen päivineen. 

Mikäli käytät valurautapataa, voit tässä kohtaa siirtää padan kuumalle levylle. Lisää tomaattipyre, vesi, laakerinlehdet ja viini. Mausta vielä suolalla ja pippurilla. 

Laita pata 160 asteiseen uuniin. Seuraava osuus on se vaikea: malta mielesi ja hauduta 2-3 tuntia.

Tarjoile riisin tai perunamuusin kera. 

Nauti kylmänä syys- taikka talvi-iltana rakkaassa seurassa. Polttele kynttilöitä ja odota kesää. 

P.s. Burgundin pata on aika helppo pataruoka. Jos et kuitenkaan jaksa tohottaa senkään vertaa, kokeile meidän eilistä kalkkunapaistia! Paisti on nimeltään Sangen Maukas Kalkkunafile ja löytyy sieltä maitokaupan lihahyllyltä. Vinkki! Käytä paistomittaria. Paistin etiketissä on (surkea!) paisto-ohje, jota noudattamalla saat takuuvarmasti kuivaa kalkkunaa. 

Koitetaan kaikki sinnitellä kellojen kääntämisestä huolimatta. Tässä kohtaa mielestäni aina se "kiva, keltainen ja kirpeä syyssää" korvaantuu "perus-iljettävällä, mustaakin mustemmalla marraskuulla". Allekirjoittaneella ei ole mitään patenttiratkaisua syysmasikseen, mutta koitetaan nyt vaikka nautiskella enemmän, pingottaa vähemmän, pitää kropat liikkeessä, nähdä rakkaita tyyppejä (tässä kohtaa suosittelen sisätiloja, sillä ulkona ei fyysisesti NÄE omaa nenänpäätään edemmäs..) ja tietenkin herkutella. 

Poliittisesti valveutunutta vaali-iltaa kaikille kansalaisille. 

Kaikille fisua pöytään!

Julistan seuraavaa: kaikille enemmän kalaa lautaselle!

Terveystätien mukaan kalaa tulisi syödä viikottain, jopa 2-3 kertaa viikossa. Jos terveysvaikutukset (D-vitamiini, vähäkalorisuus, hyvät rasvat, jnejnediipadaapa...) eivät oikein nappaa, niin suosittelen lämpimästi ajatustavan muutosta. Syö kalaa ihan vaan siitä ilosta, että se yksinkertaisesti on hyvää!

Varovaisesti ehdottaisin kaikkia hienohelmoja myös opettelemaan kalan käsittelyn alkeet. Mikäli osaat suomustaa kalaa, poistaa fisusta ruodot, fileoida kalan ja poistaa filestä nahan, olet kotikeittiön kuningas. Kun pärjäät kalan kanssa tappelussa, jää lompakkoosi kaiken lisäksi pennosia muuhunkin. Valmiiksi siivottu file on nimittäin melko lailla tyyriimpää kuin ronskimpi kala.

Meillä oli tänään lautasella Sisä-Saimaan muikkuja. Lisukkeena uunissa paahdettua (edellispäiväistä) perunamuusia ja vihersalaattia. Muikut paistettiin voissa, vaikka omasta mielestäni öljyssä paistetut ovat ihan yhtä herkullisia.

PAISTETUT MUIKUT 2:lle hengelle

- 400 g perattuja muikkuja (puolisen kiloa perkaamattomia)
- ruisjauhoa
- suolaa

Paistamiseen
- voita tai öljyä

Tarjoillessa
- sitruunaa voi puristaa fisujen päälle; tuo mukavasti raikkautta

Poista peratuista fileistä selkäruodot käsin. Suolaa fileet. Pyöräytä fileet ruisjauhossa. Paista molemminpuolin voissa/öljyssä kunnes fileet ovat kullanruskeita.

Vinkki! Koska fileet eivät valmistu kaikki kerrallaan, siirrä paistetut fileet uunissa lämmitetylle lautaselle. Laita vielä mikrokupu päälle, niin pysyvät melko lailla kauan lämpinä. Tätähän voi sitten soveltaa myös lettujen paistamiseen ynnä muuhun.

Näin suurisuisille tyypeille kävi taas perinteiset: yhtään valokuvaa muikuista ja lisukkeista lautasella ei maltettu ottaa!!

Mutta että kokkailkaahan kalaa! Ja edellispäiväisen perunamuusin jatkojalostuksesta tuli tosi hyvä mieli.

Vihreää muusia valkoisella Arabialla

Avokadopastaa - mitäs muutakaan. Perushipsterinä sitä oli kokeiltava. Mikä on trendikästä, on pakko olla hyvää. Näinhän sen täytyy mennä! En viitsi enää yrittää olevani trendien yläpuolella - omistanhan jo useammat pillifarkut, iPadin ja parkatakin. Ennen en niistä pitänyt, mutta kas, kun niitä tarpeeksi näki muilla, huomasin järkähtämättömän mieleni järkähtäneen.

Jos nyt jotenkin kuitenkin puolustelisin itseäni, ennen avokadopastan maailmanvalloitusta etsiskelin jotain helppoa, maistuvaa ja kevyttä kasvisruokaa arkeen. Avokadopasta on ennen kaikkea idioottihelppoa ja nopeaa. Pasta kiehuu 8 minuuttia; avokadopastan valmistukseen kuluu ehkä yhteensä 15-20 min.

Lisäksi, avokadopasta antaa minulle lisää syitä viettää aikaa ruokakauppojen vihannesosastoilla. Minä nimittäin RAKASTAN vihannesosastoja!! Toiset eivät pysty viikottaisilla kauppareissuillaan ohittamaan herkkuhyllyjä; minä en tahdo päästä marketissa munakoiso-, kurpitsa- ja papaijahyllyjä pidemmälle. Vihannekset ja hedelmät - avokadot mukaan lukien - ovat niin kauniita! Makoilevat siellä laareissaan, kaikki ihanat koisot... Mmmm...

Anyway, tsekkaattehan ohjeen alkuperäiseltä kirjottajaltaan: http://chicling.blogspot.fi/2012/10/avokadopasta-original-recipe.html. Meidän tämän päivän muunnelmassa lime oli korvattu sitruunalla.

Ei tästä turhaan kohista! Näitä kiireinen Suomi kaipaa. Reseptejä, jotka ovat oikeasti helppoja, mutta joissa ei tingitä laadukkaista raaka-aineista. Saatampa käydä kirjakaupassa kurkkimassa mitä muuta Safkaa!-kokkikirja sisältää.

Tässä kehussa erityistä on se, että minä en yleensä lämpene kovin monelle valmiille reseptille ihan sellaisenaan. Niitä pitää mielestäni yleensä vähän muokata omaan suuhun sopivaksi. (Tämä liittyy nyt siis vakaaseen harhakäsitykseeni omasta erinomaisuudestani ja paremmuudestani...) Tässä on nyt kuitenkin sellainen resepti, että eipä paljon tuunausta kaipaa! Kokeile, vaikka et muutoin edes perustaisi avokadosta taikka kasvispöperöistä!

Googlaamalla "avokadopasta" löydätte melkolailla kuvamateriaalia valmiista annoksista. Jotakuinkin kaikissa toistuvat elementit "pasta", "jokin vihreä muusi" ja "valkoinen pastalautanen". Tässäpä nyt sitä erilaisuutta sitten kuvavalinnalla!

Lopuksi vielä, koska julkinen nootti on paras nootti, odottelen yhä valokuvia viikonlopun sushi-illasta!! Kuka ikinä tästä itsensä tunnistaakaan...

Ps. Kissalla taitaa olla tiistaimasis...

Miksi kukaan ei nykyisin leivo leipää...?

Miksi kukaan ei nykyisin leivo leipää...? Siis leipäleipää, ei aina sämpylöitä. Tätä mietin viimeisenä ajatuksena ennen nukahtamistani eilen illalla. Ajatus jäi muhimaan, ja tänään päätin tarttua jauhopussiin.

Tänään oli varsin tyypillinen maanantai: aikainen herätys ja väsynyt ihminen siirsi kroppansa töihin. Mieli jäi lämpimään peiton alle uneksimaan lempeistä kesätuulista, suolaisesta rantaelämästä ja muista ihanuuksista, jotka ovat tällä hetkellä  ulottumattomissani. Työpäivän jälkeen pääsin nautiskelemaan aidoimmasta Suomen Syksystä: pyöräilyä tihkusateessa ylämäkeen. Kirjaimellisesti rillit huurussa - näitä silmälasipäiden elämän kohokohtia.

Päästyäni kotiin ainut asia, joka jaksoi kiinnostaa oli leipominen. Ei sillä, etteikö things-to-do-listani olisi jo hälyyttävän pitkä. Tänään oli kuitenkin sellainen fiilis, että enkö nyt saisi vain tehdä sitä, mitä mieleni halajaa. Istahdin hetkeksi pohtimaan tätä, ja sosiaalisen median syvyyksistä löysin tämän: http://elamapelissa.duodecim.fi/ep3/.

Tein testin, ja pällistelin hetken tuloksia ihmeissäni. Mielestäni elän varsin terveellistä elämää: ruokavalioni sisältää paljon vihanneksia, hedelmiä, kuituja ja kalaa, liikun melko paljon ja sosiaalinen elämäni on juuri sellaista, kuin haluankin sen olevan. Testin mukaan elinikääni (!!) kuitenkin laskee jatkuva stressi ja tapani kokea arjen epäonnistumiset niin raskaasti. Tuli vähän ilkeä fiilis selkäpiihin...

Testi sinetöi päätöksen: tänäiltana teen jotain itselleni mieluista. Tästä päästään takaisin alkuun - ja leipään:

SIENIFOCACCIA

- 3,5 dl vettä
- 3/4 pss kuivahiivaa
- 1 tl suolaa
- 1 rkl sokeria
- Provencen yrttejä
- 150 g suppilovahveroita
- kurpitsansiemeniä
- n. 8 dl sämpylä- tai vehnäjauhoja
- 1-2 rkl öljyä tai voita

Päälle:

- Kananmunan valkuainen
- 1 rkl vettä
- basilikaa
- ruohosipulia

Paista sienet pienessä öljytilkassa. Lisää pannulle siemenet ja kuullota. Jäähdytä.

Valmista taikina. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (42 astetta, jos käytät kuivahiivaa). Sekoita hiiva pieneen määrään jauhoja. Sekoita veteen hiiva-jauhoseos, suola, sokeri, yrtit ja jäähtynyt sieni-siemenseos. Alusta taikinaan loput jauhot. Jätä taikina löysähköksi. Lisää lopuksi öljy/voi, ja irroita taikina kulhon reunoilta.

Ripottele päälle vähän jauhoja, ja kohota lämpimässä paikassa n. 45 min.

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Kumoa taikina jauhotetulle leivinpaperille. Taputtele taikinasta kiekko (halkaisija 20-25 cm). Kohota liinan alla. Ripottele basilika ja ruohosipuli kohonneen leivän päälle. Voitele valkuaisen ja veden seoksella.

Paista n. 45 min. Laske puolessa välissä uunin lämpö 160 asteeseen.

Tiedä häntä, pidensikö leivän leipominen elinikää. Hyvältä se ainakin maistui! Filosofointi sikseen, olen siinä aika huono.

 Summa summarum, kaikkia maanantaipäiviä ei tarvitse käyttää hampaiden kiristelyyn - ainahan voit käyttää siihen maanantain sijaan TIISTAIN!

Oikein stressaavaa ja ikävää viikkoa kaikille!

Ruoka on paras myyntipuhe! (ja blogi paras tekosyy vältellä opiskeluvelvollisuuksia)

Tarkalleen viikko sitten lauantaina käyskentelimme kauniissa syysilmassa Porvoon maaseudulla pällistelemässä valkoisia Charolais-lehmiä (plus yhtä mustaa, jättimäistä sonnia). Kyseessä oli ainutlaatuinen tilaisuus tutustua pihvilihan tuotantoon Bosgårdin luomutilalla, Porvoon itäpuolella Pikku-Pernajanlahden rannalla.

Tila on ikivanhaa perua. Se on perustettu keskiaikaisen kylän raunioille ja osa rakennuksista on peräisin 1800-luvun puolesta välistä. Tyypillisenä alkutuotannosta vieraantuneena kaupunkilaisena pidin paikkaa oikeana rauhan tyyssijana: ryhdikkäät, viehättävät rakennukset seisoivat hyvinhoidetussa miljöössä, ihmiset hymyilivät, lapset juoksivat ja lehmät ammuivat. Ensivaikutelman perusteella olin jo ihan koukussa: "mahtava paikka, lehmätkin ovat varmasti onnellisia täällä", tuumasin.

Tervetuliaissanojen jälkeen tilan isäntä vei vierailijat kierrokselle. Saimme kuulla hiehojen (nuorien, synnyttämättömien lehmien) olevan laitumella kuin teinityttöjä. Isännän kertoman mukaan ne sinkoilevat levottomina ympäriinsä, ellei samalle laitumelle laiteta vanhempaa lehmää vasikkansa kera vahtimaan näitä pissiksiä. Laitumella on myös sonni (se iso ja musta), mutta se ei missään nimessä ole porukan pomo, vaan vanhempi lehmä vasikkansa kera luotsaa tätä jengiä. Lisäksi, meille kerrottiin näiden lehmien talvehtivankin ulkosalla. Katto lehmillä on päänsä päällä, mutta navetan sijaan ne lämmittelevät nk. pihatossa. Ne eivät hetkahda kylmästä, päin vastoin: isäntä oli yllättänyt suojattinsa kuuta pällistelemästä -28 asteen pakkastalvesta.

Totta on myös se, että Bosgårdin tilalla lehmät elevät melkoisen onnellista elämää. Ne saavat laiduntaa, syödä heinää niityiltä, liikkua riittävästi sekä nauttia auringosta - ja kuusta. Tämä on nautakarjan luonnollisin tapa elellä. Lehmät saavat myös pitää vasikkansa vierellään, eikä niitä vieroita niin nopeasti kuin lihakarjan tehotuotannossa. Onnellisilta eläimet näyttivätkin. Pääsin jopa silittämään yhtä!

Kierroksen jälkeen keräännyimme vanhan navetan ylisille pitkiin pöytiin odottamaan lehmien silittämisen jälkeen seuraavaksi mielenkiintoisinta kohtaa vierailusta - nimittäin kokkausdemoa ja lounasta! Porvoolaisen bistro Sinnen keittiömestari esitteli nälkäiselle yleisölle lihan käsittelyä. Maistelin muun muassa tartar-pihviä, ensimmäistä kertaa elämässäni. Täytyy myöntää, että ennakkoluuloista huolimatta se oli erittäin hyvää!

Saimme myös opastusta täydellisen pihvin paistamiseen. Tärkein opetus lienee riittävän kuuma pannu. Kylmällä pannulla lihan nesteet valuvat ulos, ja laadukas pihviliha menee suotta kuivaksi.

Demon päättyessä yleisössä alkoi olla melkoisen nälkäistä sakkia. Kun kokki vihjasi demon loppumisesta ja lounaan alkamisesta, osa vieraista oli jo asettunut pikajuoksijan aloitusasentoon katse tiukasti ruuassa. Me yritimme esittää maltillisia, vaikka todellisuudessa ohimossa takoi vain "MUMMOT ALTA POIS, RUOKAAAAAA!!". Saimme kaikki loppujen lopuksi lounaan eteemme ilman turvautumista kyynerpää-/kampitustaktiikkaan.

BOSGÅRDIN KOKKAUSJUHLAN MENU

- Lihamureketta
- Burgundin pataa
- Paahdettuja kauden juureksi

- Ceasar-salaattia
- Luomuleipää läheisestä leipomosta

Lounas oli niin herkullinen, etten nyt oikeen tiedä miten edes sen tähän muotoilisin. Kai tästä täytyy ajatella vain, että yksinkertainen ja laadukas on ihan aina parasta.

Mitä muuta tämän päivän jälkeen voi enää tehdä, kuin ostaa 8 kiloa Bosgårdin lihaa kotiin? Puolet lihasta on jauhelihaa, puolet paisteja ja filettä. Jauheliha on pakastettu, ja myös kotikeittiössä testattu. Tein lihamureketta suppilovahvero-sinihomejuusto-täytteellä. TOIMII! Paistit ovat raakakypsyneet viikon verran jääkaapissa. Huomenna nekin pakastetaan.

Sinä erinomaisen pihvilihan ja luonnonmukaisen lihantuotannon ystävä: vilkaise http://www.bosgard.com/#. Ihan oikeasti maistuu erilaiselta, kuin lähikaupan liha.

P.s. Meillä on nyt kilotolkulla lihaa ja kaksi innokasta kokkia. Jos kehtaat, kutsu ihmeessä itse itsesi meille sadonkorjuujuhliin.

Juhlia odotellessa, kokeile vaikka tätä:

KOTIKEITTIÖN LIHAMUREKE

- 300 g jauhelihaa
- 1 kananmuna
- suolaa
- pippuria
- paprikajauhetta
- puolikas punasipuli

Täyte:
- n. 100 g suppilovahveroita
- pieni pala sinihomejuustoa
- punasipulia
- 1 valkosipulin kynsi
- suolaa, pippuria

Valmista jauhlelihataikina. Jos taikina tuntuu löysältä, lisää hiukan korppujauhoa.

Valmista täyte. Höyrytä tuoreista suppilovahveroista neste pois. Lisää pannulle sipuli, valkosipuli ja tilkkanen oliiviöljyä. Lisää sinihomejuusto. Paista hetken miedolla lämmöllä, kunnes juusto sulaa.

Levitä jauhelihataikina leivinpaperille levyksi. Lisää täyte ja pyöräytä pötkyläksi. Sulje kummastakin päästä.

Paista n. 180 asteessa 30-40 min. Tarjoa vaikka juuresmuusin, pippurisen kermakastikkeen ja tuoreen salaatin kera.

Pizzaperjantai (-lauantai)

Heipat teille!

Ikävät velvollisuudet, opiskelut ja työt, verottavat aikaani, enkä ehdi riittävästi keskittymään siihen mikä on oleellista: ruokaan. Blogikin on ollut tauolla. Syöty ja kokkailtu on viime viikkoinakin, mutta siitä raportoiminen on jäänyt vähemmälle. Nyt on parannuksen paikka. Kaiken lisäksi, tämän kirjoittaminen on gradutyölle tervetullutta vaihtelua.

Viime viikonloppuna esitin toiveen: tee kulta mulle ensi lauantaina pizzaa. Tänään toive muistettiin ja Tammelan lettuluolassa vietettiin pizzalauantaita! Kotona tehty pizza on ihanaa, vaikka suhteeni siihen on varsin problemaattinen. Minä nimittäin en osaa tehdä kunnollista pizzapohjaa. Olen viimeksi kokeillut kolme vuotta sitten kaaosmaisin seurauksin: epäonnistunut pizzapohja, kasa jauhoja, toinen kasa jauhoja lattialla ja tilanteesta hämmentynyt kissa jäivät ihmettelemään, kun meikäläinen paineli raivopäänä purkamaan höyryjä pihalle. Käveltyäni jokusen kilometrin tulin rauhoittuneena takaisin korjaamaan tilannetta, mutta minua odotti ihana yllätys: rakkaastani oli kuoriutunut ammattitasoinen pizzakokki! Epäonnistuneesta pizzapohjastani oli muokattu täydellisen ohut, geometrisen pyöreä pizzeriapizzan näköinen kiekko. Siitä päivästä alkaen pizzakokin hattu ei ole ollut allekirjoittaneen kutreilla.

Nyt te siellä pohditte sitten, että miksi vaivautua edes väkertämään pizzapohjaa itse. Myönnetään, käytämme kyllä välillä einesteollisuuden kruununjalokiviä - pakastepizzapohjia - mutta, c´moon: EIHÄN SE NYT OLE SAMA ASIA!! Pizzapohjan juju on, että se on a) ohut ja b) rapea; pakastepizzapohjat eivät ole kumpaakaan.

Pizzan täytteissä kunkin makumieltymykset ratkaisee. Jos tykkäät kinkku-salami-kebabliha-pekoni-pizzasta niin fine; tykkää vaan, mutta minä en tykkää. Pizzan päällä ei tarvitse olla kaikkea kaupasta löytyvää lihaa kuorrutettuna liian paksulla emmental-kerroksella. Yksinkertainen on parasta. Mutta edelleen, siis maku ratkaisee. Jos joku oikeasti tykkää siitä L-I-H-A-pizzasta, niin en aio yhtään arvostella.

Meidän pizzalauantain pizzoja oli kaksi: mexicana-pizzaa jauheliha-paprika-jalapeno-sinihomejuusto-täytteellä ja perinteistä italialaista pizzaa parmankinkulla, tuoreilla herkkusienillä ja rucolalla. Päälle pizzajuustoa (mozzarella on parasta) ja oreganoa. Älä laita liikaa juustoa ja paista kuumassa (250 astetta) uunissa rapeaksi. Ps. Rucola kuuluu lisätä siis tuoreena valmiin pizzan päälle. Vai useinko paistatteko salaattia uunissa...?

Italialainen keskitäyteläinen punkku on aika kunkku pizzan kylkeen. Vaikka pitkään mietimmekin viinin ja vehnäoluen välillä. Olut siis toinen kaveri pizzalle. Valkosipuli sopii pizzan päälle. Murskaa muutama valkosipulin kynsi (tuore tai marinoitu) pieneen kuppiin ja lisää tilkkanen oliiviöljyä ja pikkuisen suolaa. Käytä pöytämausteena.

Muistattehan myös, että pizzaahan siis kuuluu syödä aina liikaa. Pizzan syönnin jälkeen ota pitkät päivätirsat, juo kahvia ja lähde pizzansulattelukävelylle. Kävelyn jälkeen syö lisää pizzaa.

Heido sitten, ja kokkailkaahan kaikki!