Ruoka on paras myyntipuhe! (ja blogi paras tekosyy vältellä opiskeluvelvollisuuksia)

Tarkalleen viikko sitten lauantaina käyskentelimme kauniissa syysilmassa Porvoon maaseudulla pällistelemässä valkoisia Charolais-lehmiä (plus yhtä mustaa, jättimäistä sonnia). Kyseessä oli ainutlaatuinen tilaisuus tutustua pihvilihan tuotantoon Bosgårdin luomutilalla, Porvoon itäpuolella Pikku-Pernajanlahden rannalla.

Tila on ikivanhaa perua. Se on perustettu keskiaikaisen kylän raunioille ja osa rakennuksista on peräisin 1800-luvun puolesta välistä. Tyypillisenä alkutuotannosta vieraantuneena kaupunkilaisena pidin paikkaa oikeana rauhan tyyssijana: ryhdikkäät, viehättävät rakennukset seisoivat hyvinhoidetussa miljöössä, ihmiset hymyilivät, lapset juoksivat ja lehmät ammuivat. Ensivaikutelman perusteella olin jo ihan koukussa: "mahtava paikka, lehmätkin ovat varmasti onnellisia täällä", tuumasin.

Tervetuliaissanojen jälkeen tilan isäntä vei vierailijat kierrokselle. Saimme kuulla hiehojen (nuorien, synnyttämättömien lehmien) olevan laitumella kuin teinityttöjä. Isännän kertoman mukaan ne sinkoilevat levottomina ympäriinsä, ellei samalle laitumelle laiteta vanhempaa lehmää vasikkansa kera vahtimaan näitä pissiksiä. Laitumella on myös sonni (se iso ja musta), mutta se ei missään nimessä ole porukan pomo, vaan vanhempi lehmä vasikkansa kera luotsaa tätä jengiä. Lisäksi, meille kerrottiin näiden lehmien talvehtivankin ulkosalla. Katto lehmillä on päänsä päällä, mutta navetan sijaan ne lämmittelevät nk. pihatossa. Ne eivät hetkahda kylmästä, päin vastoin: isäntä oli yllättänyt suojattinsa kuuta pällistelemästä -28 asteen pakkastalvesta.

Totta on myös se, että Bosgårdin tilalla lehmät elevät melkoisen onnellista elämää. Ne saavat laiduntaa, syödä heinää niityiltä, liikkua riittävästi sekä nauttia auringosta - ja kuusta. Tämä on nautakarjan luonnollisin tapa elellä. Lehmät saavat myös pitää vasikkansa vierellään, eikä niitä vieroita niin nopeasti kuin lihakarjan tehotuotannossa. Onnellisilta eläimet näyttivätkin. Pääsin jopa silittämään yhtä!

Kierroksen jälkeen keräännyimme vanhan navetan ylisille pitkiin pöytiin odottamaan lehmien silittämisen jälkeen seuraavaksi mielenkiintoisinta kohtaa vierailusta - nimittäin kokkausdemoa ja lounasta! Porvoolaisen bistro Sinnen keittiömestari esitteli nälkäiselle yleisölle lihan käsittelyä. Maistelin muun muassa tartar-pihviä, ensimmäistä kertaa elämässäni. Täytyy myöntää, että ennakkoluuloista huolimatta se oli erittäin hyvää!

Saimme myös opastusta täydellisen pihvin paistamiseen. Tärkein opetus lienee riittävän kuuma pannu. Kylmällä pannulla lihan nesteet valuvat ulos, ja laadukas pihviliha menee suotta kuivaksi.

Demon päättyessä yleisössä alkoi olla melkoisen nälkäistä sakkia. Kun kokki vihjasi demon loppumisesta ja lounaan alkamisesta, osa vieraista oli jo asettunut pikajuoksijan aloitusasentoon katse tiukasti ruuassa. Me yritimme esittää maltillisia, vaikka todellisuudessa ohimossa takoi vain "MUMMOT ALTA POIS, RUOKAAAAAA!!". Saimme kaikki loppujen lopuksi lounaan eteemme ilman turvautumista kyynerpää-/kampitustaktiikkaan.

BOSGÅRDIN KOKKAUSJUHLAN MENU

- Lihamureketta
- Burgundin pataa
- Paahdettuja kauden juureksi

- Ceasar-salaattia
- Luomuleipää läheisestä leipomosta

Lounas oli niin herkullinen, etten nyt oikeen tiedä miten edes sen tähän muotoilisin. Kai tästä täytyy ajatella vain, että yksinkertainen ja laadukas on ihan aina parasta.

Mitä muuta tämän päivän jälkeen voi enää tehdä, kuin ostaa 8 kiloa Bosgårdin lihaa kotiin? Puolet lihasta on jauhelihaa, puolet paisteja ja filettä. Jauheliha on pakastettu, ja myös kotikeittiössä testattu. Tein lihamureketta suppilovahvero-sinihomejuusto-täytteellä. TOIMII! Paistit ovat raakakypsyneet viikon verran jääkaapissa. Huomenna nekin pakastetaan.

Sinä erinomaisen pihvilihan ja luonnonmukaisen lihantuotannon ystävä: vilkaise http://www.bosgard.com/#. Ihan oikeasti maistuu erilaiselta, kuin lähikaupan liha.

P.s. Meillä on nyt kilotolkulla lihaa ja kaksi innokasta kokkia. Jos kehtaat, kutsu ihmeessä itse itsesi meille sadonkorjuujuhliin.

Juhlia odotellessa, kokeile vaikka tätä:

KOTIKEITTIÖN LIHAMUREKE

- 300 g jauhelihaa
- 1 kananmuna
- suolaa
- pippuria
- paprikajauhetta
- puolikas punasipuli

Täyte:
- n. 100 g suppilovahveroita
- pieni pala sinihomejuustoa
- punasipulia
- 1 valkosipulin kynsi
- suolaa, pippuria

Valmista jauhlelihataikina. Jos taikina tuntuu löysältä, lisää hiukan korppujauhoa.

Valmista täyte. Höyrytä tuoreista suppilovahveroista neste pois. Lisää pannulle sipuli, valkosipuli ja tilkkanen oliiviöljyä. Lisää sinihomejuusto. Paista hetken miedolla lämmöllä, kunnes juusto sulaa.

Levitä jauhelihataikina leivinpaperille levyksi. Lisää täyte ja pyöräytä pötkyläksi. Sulje kummastakin päästä.

Paista n. 180 asteessa 30-40 min. Tarjoa vaikka juuresmuusin, pippurisen kermakastikkeen ja tuoreen salaatin kera.

Pizzaperjantai (-lauantai)

Heipat teille!

Ikävät velvollisuudet, opiskelut ja työt, verottavat aikaani, enkä ehdi riittävästi keskittymään siihen mikä on oleellista: ruokaan. Blogikin on ollut tauolla. Syöty ja kokkailtu on viime viikkoinakin, mutta siitä raportoiminen on jäänyt vähemmälle. Nyt on parannuksen paikka. Kaiken lisäksi, tämän kirjoittaminen on gradutyölle tervetullutta vaihtelua.

Viime viikonloppuna esitin toiveen: tee kulta mulle ensi lauantaina pizzaa. Tänään toive muistettiin ja Tammelan lettuluolassa vietettiin pizzalauantaita! Kotona tehty pizza on ihanaa, vaikka suhteeni siihen on varsin problemaattinen. Minä nimittäin en osaa tehdä kunnollista pizzapohjaa. Olen viimeksi kokeillut kolme vuotta sitten kaaosmaisin seurauksin: epäonnistunut pizzapohja, kasa jauhoja, toinen kasa jauhoja lattialla ja tilanteesta hämmentynyt kissa jäivät ihmettelemään, kun meikäläinen paineli raivopäänä purkamaan höyryjä pihalle. Käveltyäni jokusen kilometrin tulin rauhoittuneena takaisin korjaamaan tilannetta, mutta minua odotti ihana yllätys: rakkaastani oli kuoriutunut ammattitasoinen pizzakokki! Epäonnistuneesta pizzapohjastani oli muokattu täydellisen ohut, geometrisen pyöreä pizzeriapizzan näköinen kiekko. Siitä päivästä alkaen pizzakokin hattu ei ole ollut allekirjoittaneen kutreilla.

Nyt te siellä pohditte sitten, että miksi vaivautua edes väkertämään pizzapohjaa itse. Myönnetään, käytämme kyllä välillä einesteollisuuden kruununjalokiviä - pakastepizzapohjia - mutta, c´moon: EIHÄN SE NYT OLE SAMA ASIA!! Pizzapohjan juju on, että se on a) ohut ja b) rapea; pakastepizzapohjat eivät ole kumpaakaan.

Pizzan täytteissä kunkin makumieltymykset ratkaisee. Jos tykkäät kinkku-salami-kebabliha-pekoni-pizzasta niin fine; tykkää vaan, mutta minä en tykkää. Pizzan päällä ei tarvitse olla kaikkea kaupasta löytyvää lihaa kuorrutettuna liian paksulla emmental-kerroksella. Yksinkertainen on parasta. Mutta edelleen, siis maku ratkaisee. Jos joku oikeasti tykkää siitä L-I-H-A-pizzasta, niin en aio yhtään arvostella.

Meidän pizzalauantain pizzoja oli kaksi: mexicana-pizzaa jauheliha-paprika-jalapeno-sinihomejuusto-täytteellä ja perinteistä italialaista pizzaa parmankinkulla, tuoreilla herkkusienillä ja rucolalla. Päälle pizzajuustoa (mozzarella on parasta) ja oreganoa. Älä laita liikaa juustoa ja paista kuumassa (250 astetta) uunissa rapeaksi. Ps. Rucola kuuluu lisätä siis tuoreena valmiin pizzan päälle. Vai useinko paistatteko salaattia uunissa...?

Italialainen keskitäyteläinen punkku on aika kunkku pizzan kylkeen. Vaikka pitkään mietimmekin viinin ja vehnäoluen välillä. Olut siis toinen kaveri pizzalle. Valkosipuli sopii pizzan päälle. Murskaa muutama valkosipulin kynsi (tuore tai marinoitu) pieneen kuppiin ja lisää tilkkanen oliiviöljyä ja pikkuisen suolaa. Käytä pöytämausteena.

Muistattehan myös, että pizzaahan siis kuuluu syödä aina liikaa. Pizzan syönnin jälkeen ota pitkät päivätirsat, juo kahvia ja lähde pizzansulattelukävelylle. Kävelyn jälkeen syö lisää pizzaa.

Heido sitten, ja kokkailkaahan kaikki!

Vierailulla viinipuskassa

Heipähei ruokaihmiset ja te poloiset, jotka olette pahaa-aavistamatta avanneet tylsän linkin Facebookista!

Loppukesä tulee, sadot kypsyvät, kukkakaalit maksavat alle euron/kipale ja ruuanrakastajat myhäilevät paksujen mahojensa suojissa. Viime viikolla koitti perinteeksi muodostuneen projektin aika: viininlehtikääryleet. Anopin mökillä kasvavan viiniköynnöksen varsinainen sato, rypäleet, eivät kiinnosta minua lainkaan niin paljon kuin kasvin lehdet. Kaikkien tulisi joskus päästä maistamaan kunnollisia viininlehtikääryleitä; niin herkullisia ne ovat!

Alunperin kääryleisiin ei kuulu juuri muuta kuin riisiä, sitruunamehua, minttua sekä muita yrttejä ja mausteita. Minun versiooni kuuluu edellisten lisäksi kuitenkin myös jauhelihaa (naudan tai lampaan) ja oliivia jossain muodossa. Itse asiassa, tänä vuonna minttua ei kääryleissä ollut lainkaan, sillä se oli lähikaupasta loppu. Yksikään vuosi kääryleitä ei ole vielä samalla reseptillä valmistettu, koska en ole koskaan tätä kirjannut ylös. Tänä vuonna ne kuitenkin olivat erityisen maistuvia. Tätä reseptiä suosittelen siis muillekin!

VIININLEHTIKÄÄRYLEET (Dolmades)

- Viininlehtiä n. 20 kpl (tuoreita tai säilöttyjä)

Täyte:

- 400 g naudan tai lampaan jauhelihaa
- 1-2 sipulia
- 2 valkosipulin kynttä
- basilikaa
- 2 dl puuroriisiä
(- 1/2 lihaliemikuutio)
- 1 ruokalusikallinen tapenadea
- 6-8 oliivia
(- minttua)
- Provencen yrttejä
- sitruunamehua
- pippuria
- suolaa

Päälle:

- sitruunamehua
- hunajaa

Valmista ensin täyte. Silppua sipuli, valkosipuli ja basilika. Kuullota öljyssä. Paista jauheliha oliiviöljyssä ja mausta se mielesi mukaan. Keitä riisi kypsäksi, halutessasi liota keittoveteen puolikas lihaliemikuutio. Pilko oliivit pieniksi paloiksi. Sekoita keskenään oliivinpalat, riisi ja jauheliha. Lisää joukkoon lusikallinen tapenadea.

Tapenade on välimerellinen oliivitahna, jota löytyy ruokakauppojen säilykeosastolta. Mikäli tapenadea ei ole, ei haittaa! Käytä tällöin esimerkiksi enemmän oliiveja!

Varmista, että täyte ei ole liian kuivaa. Mikäli täyte on kovin irtonaista, voit lisätä joukkoon tilkan vettä. Purista joukkoon sitruunamehua, 1/4 sitruunasta riittänee.

Seuraavaksi, keitä tuoreet viininlehdet. Mikäli käytät suolaveteen säilöttyjä lehtiä, sinun tulisi liottaa ne ennen käyttöä keittämisen sijaan. Kuumenna keittämistä varten kattilassa vettä kiehuvaksi. Laske lehdet yksi kerrallaan kattilaan. Keitä jokaista lehteä n. 10 sekuntia, ota pois ja laita seuraava kattilaan. Tämä lienee projektin hitain vaihe. Jos lehdissä on kovin paksuja kantoja/lehtisuonia, leikkaa ne pois.

Kääri kääryleet varovasti. Laita lehden nurjalle puolelle sopivasti täytettä, käännä reunat täytteen suojaksi, pyöräytä ja kieritä (tyyli on vapaa), ja TADAA! Kaunis kääryle on valmis. Toista tämä parikymmentä kertaa.

Asettele kääryleet pellille tai uunivuokaan. Valuta päälle hunajaa ja lisää sitruunamehua. Paista uunissa n. 175 asteessa n. 30-40 min. Älä anna kääryleiden kuivua, vaan sivele niitä välillä vedellä/sitruunamehulla.

Tarjoa kääryleet vaikka tsatsikin kera. Käytä tsatsikiin runsaasti valkosipulia ja muista valuttaa raastetusta kurkusta kaikki vesi pois!

Viininlehdet odottaa kattilaan pääsyä

Lehti on kiehunut tarpeeksi kun siitä tulee tällainen löysä rätti

Kokki itse

Valitettavasti yhtään kuvaa valmiista kääryleistä ei ole, sillä olivat niin hyviä, että ei maltettu kuvata!

Herkkuhetkiä kaikille!

Loimulohta mökkirannassa!

Minä en ole sisimmältäni mökki-ihminen. En oikein välitä mökkielämälle tyypillisistä "puuhasteluista", aidan maalaamisesta, hiekan kärräämisestä tai piilopirttien yleisestä kunnostamisesta. Minua seuraa mökille aina huono sää ja vihainen hyttysparvi. Huono sää ei välttämättä viihdy koko aikaa, mutta melkein varmaa on se, että kun ajamme kolmen tunnin mökkimatkan Tampereelta Turun saaristoon, aurinko helottaa täysillä (autossamme ei ole ilmastointia...) - ja seuraavana aamuna, kun herään viettämään aurinkoista mökkielämää, sataa kuin siitä Esterin kuuluisasta takamuksesta.

Ruuanlaitto - kas kummaa! - kuitenkin piristää myös mökkielämää. Sadekelillä rakas äitini alkaa jo aamukymmenen maissa patistamaan minua salaattien kyhäämiseen, sillä tietää, että ellei minulla ole jotakin sadekelin tekemistä, ryhdyn huonolle tuulelle. Ja tiedän, käyttäydyn toisinaan kuin pikkulapsi... Perinteisesti meidänkin mökillä grillataan paljon: lihaa, kalaa, broileria, juustoa, vihanneksia, leipää jne. Melkeimpä kaiken voi kypsentää grillissä. Loppukesästä, kun grilliruoka alkaa maistua... no... grillatulta, kannattaa laajentaa repertuaaria. Lohen loimutusta suosittelen kaikille kalan ystäville! Se on paitsi herkullista syötävää myös hauskaa puuhastelua yhdessä. Sellaiselle puuhastelulle minäkin lämpiän!

LOIMULOHI (6 hengelle)

• Kaksi norjanlohifilettä à 700 g (meillä kalaa taisi olla ainakin kaksi kiloa yhteensä, mutta siinä oli ehkä hiukan liiottelun makua...)
• Karkeaa merisuolaa
• Vettä
• Katajanoksia
• Mausteita maun mukaan

Tässä kohtaa pahoitteluni kaikille teille, jotka toivotte löytävänne ohjeistani tarkat määrät esimerkiksi mausteille. Minä en oikein harrasta mausteiden mittaamista, siksipä en tiedä paljonko niitä käytän. Maun mukaan on paras mitta!

Meillä on mökillä sellainen hifistelyvehje, tai "pihakeittiö", johon kuuluu loimutuslaudat. Mikäli ette moista omista, ei haittaa. Loimulohi kypsyy nuotion yllä ihan kirjekurssi-insinöörin virittelyosaamisella.

Ensimmäiseksi, viritä kalat lautoihin. Lauta alle, file päälle ja raudalla kiinni. Seuraavaksi seuraa tärkeä osa: kiinnitä kala KUNNOLLA raudalla lautaan. Muutoin se saattaa pudota tuleen. Ja näinhän meille tietenkin kävi: file luiskahti laudalta kuin liukumäkeä alas suoraan hiilille. Tässä kohtaa isäni meinasi viskata hanskat naulaan (lue: laudat, raudat ja kalat huitinhelevettiin). Pelastin kuitenkin kalan pesemällä sen meressä ja nyppimällä siitä hiilenpalat pois. Itse asiassa, loppuviimein tämä kovia kokenut file maistui paremmalta kuin vaurioitumaton fisu!

Tässä lähikuvaa hiilien kanssa lähituttavuutta tehneestä fileestä...

Seuraavaksi, valmista suolaliemi. Kuumenna kiehuvaksi vesi ja sulata sinne karkeaa merisuolaa. Vastaus suolan määräänhän siis on: maun mukaan.

 

Nosta kalat laudoissa paikoilleen pystyyn tulen yläpuolelle fileen paksumpi pää alaspäin. Ota katajanoksa ja "vihdo" fileitä suolaliemeen kastetulla oksalla. Halutessassi voit ennen loimutusta lorotella vaikka vähän konjakkia kalojen päälle jalon maun luomiseksi. 

Paista kalat kypsäksi. Loimuttuvat ehkä noin tunnin. Maistele välillä. Tarjoile loimulohi esimerkiksi kanttarellimuhennoksen, uusien perunoiden ja ison, tuoreen salaatin kera. Kanttarellimuhennoksen maustaa valkopippuri, rakuuna ja rosmariini. Runsaampi alsacelainen valkoviini sopii ruokajuomaksi. 

Loimulohi mökkirannassa - parasta Suomen kesää! Jopa aurinko suvaitsi paistaa mökkiläisten riemuksi koko illan!

Marseille - merta rakastavan ruokamatkaajan paratiisi

Blogi oli runsaan viikon tauolla, koska allekirjoittanut vietti viimeisen kesälomaviikkonsa ruoka-/shoppailu-/ aurinko-/rakkauslomalla Etelä-Ranskan kuhisevassa Marseillessa.

Vähän faktaa ja taustaa lukijoille alkuun: Marseille on Ranskan toiseksi suurin kaupunki, maan suurin satama ja lisäksi, kaupungissa vilisee periranskalaisten madamejen seassa yksi Euroopan suurimmista siirtolaisväestöistä. Suurin osa siirtolaisista on peräisin turkoosin Välimeren toiselta puolen, Marokosta, Algeriasta, Libyasta jne. Näillä kaikilla seikoilla on osansa myös kaupungin omaleimaisessa ruokakulttuurissa.

Pohjois-Afrikan voimakkaasta vaikutuksesta johtuen kaupungissa on kasapäin couscous-ravintoloita. Thomas Cookin mukaan täältä saa jopa varsinaisen couscous-alueen ulkopuolisen maailman parasta Pohjois-Afrikkalaista ruokaa. Eikun maistamaan, tuumasimme. Ja hyväähän se oli! Annoksessa oli couscousin (sitä oli PALJON) lisäksi lampaankyljys, pieni naudanlihavarras, pikkuinen mausteinen makkara ja perinteinen marokkolainen lihapulla. Koko komeus tarjoiltiin mausteisen liemen, chilihillokkeen ja juuresten  kera. Runsasta ja herkullista! Tämä täytyy muistaa kotikeittiössäkin; ainakin meillä couscous on ollut vähän unohdettu raaka-aine.

Marseillen kala- ja äyriäisruuille voisi omistaa ihan kokonaisen tekstin. Noin lyhykäisyydessään: "Muaaaaaah,  voiko näin hyvää olla??!" Kaupungin ruokakulttuurin lippulaiva, Bouillabaisse, ei omasta mielestäni ole suinkaan parasta merenantia, vaikka herkullista sekin. Bouillabaissen ongelma on, että se on varsin tyyristä, ollakseen kuitenkin "vain" kalakeittoa. Afrikkalaisista vaikutteista huolimatta Ranska on EU-maa kallein EU-hinnoin varustettuna. Erinomainen Bouillabaisse annos voi kustantaa jopa 30e/nenukki. Edullisemmallakin sitä toki saa, mutta usein muut merenherkut hakkaavan maussaan Tarkan Markan Vartijan Bouillabaissen. 

Yksinkertainen esimerkki mahtavasta äyriäisruuasta: "Plancha à la maison" Annoksessa simppelisti grillattuna kalastajan aamuinen saalis, vieressä maustettua risottoa ja ratatouillea. Puree kuin häkä, sanompahan vaan.

Pysyttelimme Ahdin antimissa lähestulkoon koko viikon - ja miksi emme?! Ylläkuvatulla Planchalla esimerkiksi hintaa 17e, ja kokoa isommankin ukon vatsan täytteeksi. Kokeilimme kuitenkin myös liharuokia, sillä eihän ranskalainen keittiö niissä yleensä petä. Ankka- ja lammasannokset olivatkin taattua ranskalaista laatua. 

Kotikeittiöön vinkkeinä:

1. Couscousia toisinaan riisin sijasta?
2. Aubergines à la Provence: munakoisoa viipaloituna tomaattikastikkeen kera. Koko komeus kuorrutettu parmesan-juustolla. Uunissa 40 min. Kokeiltu kotona tänään! Lihapullien kera perunoiden sijaan. Vinkki: itketä munakoisot suolalla ennen latomista vuokaan. 
3. Syö kalaa ja äyriäisiä aina kun mahdollista.
4. Tee crème bruléeta jälkkäriksi, kun seuraavan kerran kutsut vieraita. Muista kuitenkin, että myös tämä voi epäonnistua!! Epäilin crème bruléen olevan aina mielettömän hyvää - kunnes sain sellaista, joka oli ollut uunissa liian kauan. Maistui makealle munakkaalle, jossa kärästänyt karamelli pinnassa...
5. Nautiskele! Nautiskele ruuasta ja seurasta. Syö hitaasti, elä hoppuille.

Bonne nuit!

Helsinkipäivän satoa

Tänään otin raiteet alle ja lähdin lomapäivän viettoon Helsinkiin, ruoka ja design mielessä. Tarkastin Kiasman, ensimmäistä kertaa elämässä. Kannatti; erityisesti sarjakuvanäyttely Päin Näköä! teki vaikutuksen.

Nykytaide ja design olivat ehkä jopa parhaimmillaan ihan yksin nautittuna. Ruoka on kuitenkin aina parasta seurassa. Treffasinkin helsinkiläistymässä olevan ystäväni myöhäisen lounaan/aikaisen päivällisen merkeissä. Ystäväni kiikutti minut Don Corleoneen. Tämä vuosi sitten Kampin kauppakeskukseen auennut italialainen ravintola voitti City-lehden Paras Pasta -äänestyksen, ja kuulemma enemmän tai vähemmän puhututtaa pääkaupungissa. Kokeilemisen arvoista, tuumasin.

Tilasin jättikatkaravuilla, tateilla ja valkoviinillä höystettyä tagliatellea. Annos oli erinomainen. Maut olivat yksinkertaisia ja erottuivat toisistaan. Maistui oikein autentiselta italialaispastalta. Tatit olivat meheviä, yrteillä maustettuja herkkupaloja. Kuorelliset jättikatkaravut vievät minut aina mennessään Välimeren rannalle ihan huippunälkäisenä - kun pimeän laskeuduttua on yhtäkkiä oivaltanut olleensa koko päivän syömättä. Annoksen kirsikkatomaatit olivat juuri sopivan kypsiä, pysyivät juuri ja juuri vielä kasassa. Valkoviinisessä kastikkeessa maistui viini, yrtit ja oliiviöljy. Jos jotakin negatiivista, niin jäin kaipaamaan ehkä useampia rapuja - niitä oli vain neljä! Annos oli kuitenkin erittäin kohtuuhintainen. Valkoviini Villa Bianchi sopi hedelmäisyydessään loistavasti kylkeen. Myös seuralainen oli tyytyiväinen vuohenjuustosalaattiinsa. Eikä ihme, syötävän herkulliselta se näyttikin!

Jälkkäriksi valitsin sitruunasorbettia ja espressoa. Sorbetti oli lähestulkoon täydellistä - kylmää, makeaa, kirpeää ja keltaista! Sellaista sitruunasorbetin olla kuuluu. Seuralaisen tiramisun epäilimme unohtuneen mascarponevaahdon alta. Kakku kuitenkin löytyi, huolestuneille tiedoksi.

Monta peukkua Don Corleonelle! En yleensä ihan täysillä lämpene kauppakeskustavintoloille - niiden tunnelmasta jää usein jotain puuttumaan. Tiedättehän, ihmiset ravaavat ohi ostoskasseineen. Tämä nyt kuitenkin oli positiivinen yllätys myös tunnelmassaan. Ravintola oli valoisa, tyylikäs, pieni ja intiimi. Parkerilaisittain pisteitä tihkuisi koko kokemuksesta ehkä 94. Enpä nyt kuitenkaan koe ihan vielä olevansi niin arvostettu kriitikko, ettäkö lähtisin tähän pisteyttämiseen...

Pian kotona, oman kullan vieressä!

Ps. Viinikirja Viisastu Viinistä (Juha Virkki) on matkalukemisena. Ehkäpä kirjottelen seuraavaksi jotakin sen annista.

Pilvisen kesäpäivän päähänpisto - Minä aloitan bloggaamisen!

Bonjour toutes et tous,

millaistakohan olisi kirjoittaa blogia...? Aihe blogiin ainakin olisi selvä - ruoka, ruuanlaitto, viinit, nautiskelu ja yleinen herkuttelu. Ruuanlaitto on erittäin keskeinen osa elämäntapaani ja arkea. Halveksun roiskeläppäpizzoja, vaikka en (ihan ensialkuun ainakaan) halua snobiksikaan lukeutua.

Kirjoitan kahden suun ruokakunnasta Tampereen Tammelasta, jossa ruuanlaitosta (ja sen syömisestä) on tullut paljon enemmän kuin keino saada murkinaa mahaan ja pysyä menossa mukana. Meillä kokkaillaan joka päivä, arkena ja juhlana, joskus enemmän ja hienommin, toisinaan kiireessä vaatimattomammin. Harvassa ovat kuitenkin päivät, jolloin ruoka olisi huonoa tai valmispöperöä. Siinä onkin ensimmäinen ohjenuora; emme käytä eineksiä. Ei täällä arkisin pestoa tai salaatinkastiketta toki itse väännetä, vaan siinä käännymme (kartellisoituneen...?) vähittäiskaupan puoleen. Siinä onkin toinen periaatteemme: emme ole kovin äärimmäisiä ihmisiä, vaan kokeilemme silmät avoinna kaikenlaista. Emme karppaa, hörppää tms. mutta poimimme toki palasia trendidieeteistä kokeiluun. Osa jäävät pidemmäksi aikaa asustamaan soppakauhojen ja vatkainten väliin, toiset unohtuvat ensimmäisen kokeilukerran jälkeen.

Oman kokkailun ja leipomisen lisäksi, syömme ulkona aina kun kukkaro antaa myöten. Ulkona syöminen on parasta - joku toinen tuo eteesi ihanaa ruokaa, et ole itse kädet rasvassa keittiössä, vaan voit vain nauttia makujen harmoniasta. Olemme kuitenkin törmänneet kauheaan seikkaan liittyen ravintoloihin: joskus, eikä edes niin kauhean harvoin, itse kotona tekemäni ruoka on PAREMPAA kuin ravintolassa! Kyllä siinä kohtaa harmittaa vietävästi ojentaa aterian jälkeen se kortti tarjoilijalle ja todeta, että laita sieltä luoton puolelta... Niimpä suhtaudummekin ulkona syömiseen tietyllä varauksella. Käytännössä tämä dilemma tarkoittaa harvempia ravintolareissuja tasokkaampiin paikkoihin. Kelpo strategia, ainakin Suomessa.

Me myös reissaamme, mielellään omatoimisesti (ruoka)kulttuuririkkaisiin paikkoihin. Itse asiassa, viikon päästä pakkaamme kapsäkkimme ja lähdemme Etelä-Ranskaan, Marseilleen. Odotan matkalta - mitäs muutakaan kuin herkullista bouillabaissea, Provencen yrttejä ja tunnelmallista illallistamista vanhassa satamassa täyteläisen Cabernet'n tai Pinot Noirin kera.

Paljolti reseptimme ovat välimerellisiä, mutta myös muun muassa Aasiaa ja  Itä-Eurooppaa - saksalaisia bratwursteja kunnon sipulihöystön kera unohtamatta! Juomat tietenkin ovat osa ruokailua. Viinit, oluet ja väkevät höystänevät myös tätä blogia. Lue nyt ihmeessä jos yhtään kiinnostaa!