sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Ihana banoffee ja ihanat, kamalat ystävät

Elämä heitti minut Helsinkiin. Potkaisi persauksiin ja käski kerätä luunsa. C'est la vie, sanotaan, mutta koville se silti ottaa. Olen alkanut tuntea suurta samaistumista Sinkkuelämän Carrien määritelmään "kiharahiuksisesta tytöstä"; tytöstä, joka räiskyy, kipinöi ja jättää jäljen missä ikinä kulkeekaan. (Vrt. "Suorahiuksinen tyttö", joka on ihan jees, tavanomainen, helppo käsitellä.) Kiharahiuksiset valitettavasti saavat kiharaisuutensa takia helposti turpaansa, koska aika monelle kiharaisuus on liikaa.

Kutsuin vanhat kunnon leidit, lukioaikaiset ystäväni, uuden asuntoni sisäänajoihin, ja kehittelin koko viikon jotain riittävän kiharaista, mutta kuitenkin yksinkertaista, mutta tyylikästä, muttei liian hifistelyä, mutta mieleenpainuvaa menua. Päädyin viereiseen.

Muutama sananen alkuruuasta: Leipäjuusto - good! Viikunahillo - good! Alkuruokaa olisi vaikea kehnommankaan kokin pilata. Jos ei omista coctailpala-muotteja, mukavia rinkuloita leipäjuustosta saa vaikka snapsilasilla. Viikunahillokeko päälle ja avot!

Maxillin klassikkoannos päätyi pääruoaksi. Reseptin löydätte aikaisemmista raapustuksistani, täältä. Höystin alkuperäistä reseptiä siivutetuilla retiiseillä.

Tämä se vaan toimii! Avokado ja wasabikastike tekee salaatista mehevää, ja paistettu lohi annoksesta tosi ruokaisan. Tyytyväinen mutina täytti huoneen, ja kissakin uskalsi ryömiä vaatekomeron suojista katsomaan mitä tyyppejä tänne nyt on paukahtanut.


Tein leivän kaveriksi itse persiljavoita simppelillä ohjeella: voita, rypsiöljyä, persiljasilppua ja sitruunamehua. Kaikki sekaisin, anna jähmettyä yön yli jääkaapissa ja tarjoa levitteenä tai maustevoina. Paras tapa sekoittaa aineet on laittaa ne kestävään pakastepussiin ja puristella massa tasaiseksi!

Meidän illallinen päättyi ihanaan banoffeehen. Uusi tuttavuus itselle - aivan varmasti tuli jäädäkseen.

BANOFFEE PIE

POHJA
175 g Bastogne-keksejä
1/2 dl pekaanipähkinöitä
85 g voita

KINUSKI
75g voita
1 1/2 dl fariinisokeria
3,3 dl kuohukermaa
1/2 tl suolaa

PÄÄLLE
1rkl tomusokeria
1 dl pekaanipähkinöitä
2-3 banaania
2 dl kuohukermaa

Murskaa keksit ja pähkinät pieneksi muruksi. Sulata voi ja sekoita keksinmuruihin. Levitä muruset irtopohjavuuan tai piirakkavuuan pohjalle ja reunoille, ja laita jääkaappiin jähmettymään.

Sulata voi ja fariinisokeri kattilassa. Kaada joukkoon kerma ja keitä 10-15 min kunnes kinuski sakenee. Mausta suolalla. Kaada kinuski keksipohjan päälle ja anna jäähtyä yön yli jääkaapissa.

Sekoita tomusokeri pähköihin. Paahda kuumalla pannulla, kunnes sokeri alkaa kristaloitua pähkinöiden pintaan. Voit paahtaa pähkinät vaikka tarjoilua edeltävänä päivänä.

Leikkaa banaanit ohuiksi siivuiksi, ja asettele kinuskin päälle. Vatkaa kerma, mausta sokerilla ja lusikoi koko komeuden päälle. Vielä paahdetut pähkinät, ja sinulla on valmista banoffeeta.

Ihanat kinuskiöverit!
















Kaikki tunnistavat itsestään sellaisia aikoja, jolloin viikko- ja kuukausitolkulla surkeiden ajatusten varjo on varjostanut kaikkea, iloistakin, tekemistä. Silloin vain odottaa sitä päivää, jolloin pystyy edes pienenpienen hetken tuntemaan taas ihan vilpitöntä onnea. Tänään aamuviideltä, kun te neljä olitte juuri nukahtaneet, minä muistin millaista onni olikaan. Kiitos.


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Pitkään haudutettua karitsanpotkaa

Valurautapata on paras ystäväni näin marraskuisina sunnuntaina. Se on kuin taikurin hattu: vippaat pataan jääkaapista löytyvät satunnaiset raaka-aineet, ja muutaman tunnin päästä sinulla on upea illallinen edessäsi.

Päätin laajentaa pataruokien repertuaariani, ja ottaa selvää valmistuuko taikurin hatussani yhtä hyvää karitsaa kuin esimerkiksi ravintola Roastissa. Minusta paras lammas ei välttämättä ole filettä vaan ylikypsää, maukasta potkaa, joka lähes sulaa suuhun.

YLIKYPSÄÄ KARITSANPOTKAA kahdelle

- kaksi karitsanpotkaa (yht. n. 800 g)
- herkkusieniä
- 4 salotttisipulia
- 5 pientä porkkanaa
- 2-3 valkosipulin kynttä
- timjamia
- rosmariinia
- minttua
- laakerinlehtiä
- oliiviöljyä
- 3 dl punaviiniä
- 2 dl vettä
- loraus vasikanfondia
- suolaa
- mustapippuria

Paistamiseen:
- öljyä
- voita

Ota potkat huoneenlämpöön puolisen tuntia ennen valmistamista. Pintamausta lihat yrteillä, oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla. Hiero mausteet lihojen pintaan käsin.

Lohko salotit puolikkaiksi tai neljäsosiksi. Murskaa valkosipulinkynnet ja silppua. Viipaloi porkkanat. Sienet voit käyttää kokonaisina.

Kuumenna pannulla voita ja oliiviöljyä. Freesaile kuumassa öljy-voisekoituksessa valkosipulin paloja puolisen minuuttia. Kumoa valkosipulit pataan, jotteivät ne pala. Paista potkia muutaman minuutin ajan kaikilta sivuilta öljy-voisekoituksessa, joka nyt maistuu mukavasti valkosipulilta. Siirrä potkat pataan.

Paista samalla paistinpannulla viipaloidut porkkanat, sipulit ja sienet. Lisää joukkoon fondia ja parisen desiä vettä. Kaada koko komeus pataan.

Lisää pataan n. 3dl punaviiniä ja laakerinlehdet. Mausta tarvittaessa. Laita pata n. 120 asteiseen uuniin 4-5 tunniksi.

Lähde lenkille, siivoa vaatekomero, tutki vanhoja valokuvia, katso leffa tms., mutta ÄLÄ jää neljäksi tunniksi uuniin tuijottelemaan. Potkat ovat valmiit, kun mehevä liha irtoaa luista.

Voit halutessasi suurustaa lopuksi osan liemestä kastikkeeksi. Siirrä potkat hetkeksi lautaselle, ja ota n. 4 desiä lientä padasta johonkin astiaan. Laita potkat takaisin pataan. Kuumenna kasarissa öljyä, lisää jauhoja ja sekoita. Suurusta nyt kasariin padasta varastettu liemi koko ajan sekoittaen. Lisää maun mukaan loraus viiniä, suolaa, pippuria tai yrttejä. Suurusta tarvittaessa jauhoilla tai Maizenalla.

Tarjoile potkat esim. peruna- tai juuresmuusin kera.


Tarvitseeko edes sanoa, että oli muuten törkeän hyvää! Myös tuoksut olivat varsin messevät: kuulemma lammas tuoksui alaovella saakka (asumme siis viidennessä kerroksessa). Ei huono!


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Sinihomejuusto-punajuuripaistos ja porsaannoisetit

Keksin kerran kesällä, että punajuurta myydään esikeitettyinä muutaman kipaleen pakkauksissa. Siitä lähtien olen harvase viikko paistanut punaisia herkkuja lohkoina pannulla milloin minkäkin lisäkkeenä. Superhelppoja, nopeita ja maukkaita kiireisen kokin keittiöön!

Parhaat punajuuret ovat kuitenkin kotimaisia raakoja juuria, joista saa kokin käsiin, leikkuulautoihin ja keittiön pöytiin asiaankuuluvan värityksen. Sunnuntai on oiva päivä punajuuriin pidemmän kaavan mukaan.

AURA-PUNAJUURIPAISTOS

- 6 keskikokoista punajuurta
- 1 pkt Aurajuustoa
- 2 dl ruokakermaa
- suolaa
- mustapippuria

Kuori punajuuret ja siivuta ne haluamasi kokoisiksi siipaleiksi. Minä halkaisen juuret ja teen puolikuun mallisia viipaleita.

Lataa viipaleet uunivuokaan ja murenna Aurajuusto sekaan. Lisää suolaa ja mustapippuria ja sekoittele. Säästä osa Aurasta vuuan päälle.

Kaada koko komeuden päälle ruokakerma, ja ripottele loput homejuustosta vuuan pinnalle.

Paista n. 200 asteessa tunnin verran.

Paistoin vuuan kaveriksi noisetteja porsaan sisäfileestä.

PORSAANNOISETIT

- n. 700 g porsaan sisäfilettä
- öljyä
- yrttejä (rakuunaa, timjamia, rosmariinia)
- mustapippuria
- suolaa

Paistamiseen:
- voita
- loraus oliiviöljyä
- 1 murskattu valkosipulin kynsi

Leikkaa porsas korkeiksi, n. 4-5 cm korkeiksi, pihveiksi. Taputtele pihvit pyöreiksi ja vähän matalammiksi.

Mausta pihvit öljyllä, yrteillä ja mausteilla. Anna maustua ainakin puolisen tuntia.

Kuumenna paistokasarissa tai tehokkaalla paistinpannulla voita ja tilkkanen oliiviöljyä. Silppua valkosipuli ja paistele hetki. Varoitus: huumaava tuoksu voi vallata keittiösi tässä kohdin.

Paista noisetteja viitisen minuuttia kummaltakin puolelta.

Muistathan, että on hiuksenhieno ero kypsällä ja mehevällä sekä ylikypsällä ja kuivalla porsaannoisetilla. Liian monen helmasynti on paistaa porsas aina "varmuuden vuoksi" riittävän kypsäksi. Varmasti kypsä = varmasti kuiva.
Miten ihana sunnuntai!





lauantai 2. marraskuuta 2013

Paratiisin katkaravut

Miten onkaan niin onnettomasti asiat, että koko kokkausharrastuksen äiti, Paratiisin Katkaravut, ei ole vielä saanut täältä sanaistakaan.

Äitini valmisti Paratiisin katkarapuja Kotilieden 80-luvun keittokirjasta vuosien saatossa erityisti uusina vuosina. Liemeen lirautettiin viiniä tai konjakkia, ja koko komeus tarjoiltiin ajan patinoimasta messinkipannusta. Että se oli yleellistä! Uutena vuotena lapsetkin saivat valvoa, pöydässä oli vieraita, tunnelma hilpeä ja kihelmöivä.

Eilen katkarapuja keitellessäni mietin, miten paljon minunkin 24-vuotisen elämän aikana on maailma pyörinyt. Kelle katkaravut nykyisin ovat yleellisyyttä? Perus-marketista saa ostaa ihan kaikkea kampasimpukoista ja pancetta-kinkusta passionhedelmiin. Kerran yhteen reseptiini kuului banaanishalotteja, ja ne olivat loppu. Ensimmäinen ajatukseni "Miten VOI olla loppu??" ... ... Ongelmamme ovat todellisia ensimmäisen maailman ongelmia.

PARATIISIN KATKARAVUT

- 300-400 g suuria tai keskikokoisia katkarapuja
- 1 punasipuli
- 2-3 valkosipulin kynttä
- oliiviöjyä
- 2 punaista paprikaa
- (tuoreita herkkusieniä)
- kirsikkatomaatteja
- 1,5 dl kuivaa valkoviiniä
- n. 1 dl paseerattua tomaattia
- 1,5-2 dl ruokakermaa
- yrttejä (erit. persilja sopii)
- suolaa
- mustapippuria

Ota katkaravut sulamaan kylmään vesihauteeseen viimeistään puoli tuntia ennen käyttöä.

Siivuta sipuli ja paprikat ohuiksi suikaleiksi. Pilko valkosipuli.

Kuumenna runsaasti oliiviöljyä paistokasarissa. Kuullota sipuli ja valkosipuli. Lisää paprika, ja freesaa n. 5 min. Jos sinulla on sieniä, siivuta ne ja lisää kasariin. Lisää paseerattu tomaatti, ja sekoita. Mausta.

Lorauta joukkoon viini ja hauduta kymmenisen minuuttia.

Lisää kerma, ja tarkista maut. Lisää puolitetut kirsikkatomaatit.

Valuta ravut ja lisää ne kasariin vasta muutamaa minuuttia ennen tarjoilua.

Koristele yrteillä tai rucolalla. Tarjoile keitetyn riisin kera.

Vinkki! Kun keität riisiä freesaa kattilassa ensin vähän valkosipulia oliiviöljyssä ja lisää sitten vasta keittovesi. Kiehauta, ja lisää riisi ja suola. Jos sinulla on löyhä viinikäsi, voit lorauttaa viiniä myös riisin keittoveteen.

Sanoisin, että yleellisyydestä on tullut nostalgiaa. Rakkauteni näihin rapuihin ei kuitenkaan perustu mihinkään henkimaailman juttuihin, vaan yksikertaisesti makuun: hyvää - yhä edelleen!



keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Koisokaaos

Olen joskus maininnutkin, että minun silmääni munakoisot ovat kauniita. Munakoisot kuvastavat sitä idylliä, jossa ruoka tuotetaan lähellä, vihannekset ostetaan vihanneskaupasta, liha lihakaupasta ja kala kalatiskiltä. Ne killittävät siellä marketin laarissa samettisen sileinä. Avokadot, kesäkurpitsat ja parsaniput kuuluvat kaikki samaan mielikuvaan. (Harmi vaan, että todellisuudessa näin talvella kaikki ovat tuontivihanneksia, joita rahtaamalla tuhotaan taas pieni pala maapalloa..)

Aiemmin munakoisot olivat minusta enemmän silmänruokaa, mutta viime vuosina olen löytänyt niiden jujun. Marseillessa matkustaessani maistelin tätä munakoisopaistosta, ja olin lopulta aivan myyty.

Tänään mikään tässä koisokokkauksessa ei sujunut niinkuin Strömsössä, mutta yllättäen lopputulos onnistui. Sähläyksieni perusteella voisin kuitenkin muutaman neuvon tähän alkuun sanella:

- Älä polta valkosipuleita kasariin. Ruskea öljy ja ruskeammat valkosipulin palat ovat merkkejä siitä, että nyt jollain taitaa olla kärähtänyttä kynsilaukkaa. Jos näin kuitenkin pääsee käymään, tee homma suosiolla uusiksi. Palanut valkosipuli on _pahaa_.

- "Ei kai munakoisosiivut ota kiinni paljaaseen uunipeltiin, kun leivinpaperi on loppu." Tämä on aivan hevonpaskaa - kyllä ottaa kiinni, ja irti ei lähde.

- Jos aiot lähteä lenkille sillä välin kun paistos muhii uunissa ja laittaa vuuan päälle foliota, osta foliota.




MUNAKOISOPAISTOS

- 1-2 munakoisoa
- 1 dl paseerattua tomaattia
- 400 g tomaattisosetta
- 1 punasipuli
- 1-2 pulleaa valkosipulin kynttä
- yrttejä (miel. tuoretta timjamia, kuivattukin kelpaa)
- suolaa
- mustapippuria
- oliiviöljyä

Päälle:
- 150 g mozzarellaraastetta
- rucolaa

Siivuta munakoisot ohkaisiksi siivuiksi. Paahda uunissa n. 15 min (nyt se leivinpaperi ihmiset!!). Siivuta sipuli ja silppua valkosipuli. Kuumenna kasarissa oliiviöljyä. Kuullota siitä siivutettu sipuli ja nosta syrjään. Lisää öljyä valkosipulisilppu. Kuullota, ja lisää paseerattu tomaatti, tomaattimurska, yrtit ja mausteet. Keittele muutaman minuutin.

Kokoa vuokaan koisosiivt, sipulia ja kastiketta muutaman kerroksen verran. Ripottele päälle mozzarellaraaste.

Paista 160 asteessa n. 50 minuuttia.

Valmiin paistoksen päälle sopii tuore rucola.

Tarjoile kasvisruokana sellaisenaan tai vaikka kanankoiven kera.

P.s. Puolen tunnin lenkille+suihkuun ehdit hienosti ilmankin foliota!



sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Suklaaöverit

Jippii, suklaata pizzalauantaina! 

Pizzalauantaina isännät (me) tehtiin paljon pizzaa, ja vieraat kiikuttivat punaviiniä mukanaan. Kahdeksan ihmistä neljän hengen ruokapöydän ympärillä pikkuisessa keittiössä kuuman uunin vieressä luo tunnelmaa.

Aikaisemmista raapustuksistani käy ilmi, että minä en ole pizzakokki enkä osaa tehdä pyöreitä pizzapohjia. Näin on yhä edelleen. Pizzakokin hattu oli ulkoistettu, ja otin itse oikeudet jälkiruokaan.

Taustoituksena kerrottakoon, että minä en varsinaisesti ole myöskään mikään sokerileipuri. Olen kateudella katsellut muutaman kerran ilmiötä Koko Suomi Leipoo, ja sanompa vaan että "Whoaaah, voiko noin kaunis olla ihmisen tekemää ja vielä syötävää??". Minä en osaa taikoa marsipaanista kaikkea purjeveneen ja piirikortin väliltä. Päätin kuitenkin koittaa onneani suklaaleipurina.

LE FONDANT DE CHOCOLAT - eli Suklaafondant

- 250 g tummaa leivontasuklaata (kaakaota yli 70 %)
- 250 g suolatonta voita
- 1,5 dl sokeria
- 1 dl vehnäjauhoja
- 5 kananmunaa
- 5 kananmunan keltuaista
- ripaus suolaa

Sulata suklaa ja voi pieninä paloina vesihauteessa teräskulhossa tai kattilassa.

Vatkaa munat, keltuaiset ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää suklaaseos vaahtoon ja sekoittele varoen. Siivilöi jauhot ja lisää ripaus suolaa. Kääntele taikina tasaiseksi.

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Paista muutama koeversio. Täytä iso muffinivuoka melkein täyteen, ja paista ensimmäistä 7 minuuttia. Jäähdytä ja yritä irroittaa fondant lautaselle. Fondantin kuuluu pysyä juuri ja juuri kasassa, mutta sisuksen tulee olla sulaa. Jos ensimmäinen hajoaa, paista uusi ja anna olla uunissa muutaman minuutin kauemmin.

Taikina säilyy jääkaapissa kulhossa tai pursotuspussissa. Voit siis tehdä taikinan valmiiksi jo edellisenä päivänä. Kun paistat fondanteja koko pellillisen, tarvitsevat ne vähän enemmän aikaa kuin koeversio. Omani paistuivat n. 11 minuuttia. 

Tarjoile kuuma suklaaherkku kylmän vaniljajäätelön kera. Voit taiteilla suklaasta koristeita muotoilemalla sulasta suklaasta vaikka sydämiä leivinpaperille. Koristeet kannattaa jäädyttää pakastimessa, ja irroittaa leivinpaperista vasta juuri ennen tarjoilua. 

Alla vähän varianssia: minuutti lisäaikaa uunissa, ja veikkaan että kaikki fondantit olisivat onnistuneet täydellisesti. Olen kuitenkin varsin tyytyväinen! 









P.s. Olen taas ihan täpinöissä blogista ja kokkailusta pienen hiljaiselon jälkeen. :)




lauantai 24. elokuuta 2013

Wieninleike ei ole huoltsikkaruokaa

Kaikki tietää sen löysän, rasvaisen ja elefantinkorvan kokoisen huoltoasemien klassikkoannoksen. Pakko myöntää, että itsekin olin vähän kiinni siinä mielikuvassa... Vaikka minulla oli kyllä jo ennestään erinomainen wieninleike-kokemus: Berliinissä interraililla ei-niin-trendikkäässä kapakassa, jossa penkitkin olivat imeneet rasvaa parinkymmenen vuoden paneeraamisen ja friteeraamisen seurauksena. Vaan itse pihvi oli herkullinen - sitruunan, anjoviksen ja kapristen kera, tietenkin.

Meillä leikkeet pääsivät nälkäisiin suihin vihersalaatin ja freesatun pinaatin kera.


WIENINLEIKKEET 2:lle

- n. 400-500 g porsaan ulkofilettä
- korppujauhoja
- vehnäjauhoja
- suolaa
- pippuria
- 3 kananmunaa

Tarjoiluun:
- sitruunaa
- kapriksia
- (anjoviksia)

Paistamiseen:
- desin verran rypsiöljyä
- ruokalusikallinen voita


Leikkaa fileestä neljä noin sentin paksuista siivua. Nuiji ohueksi. Vaikka lihanuija on ihan kelpo väline, pääsee keskikokoisella nyrkilläkin aika pitkälle. Ripottele vähän suolaa päälle.

Kaada vehnäjauhoja lautaselle. Sekoita suolaa ja pippuria jauhoihin. Vatkaa kananmunat rikki, ja kaada toiselle lautaselle. Kaada kolmannelle lautaselle korppujauhoja. Kun koko astiastosi on käytössä, tarvitset vielä yhden lautasen paneroituja, paistamattomia biffejä varten.

Pyöräytä nuijittu leike vehnäjauhoissa. Ravistele ylimääräiset pois, ja kiepauta se seuraavaksi kananmunassa. Lopuksi, nosta leike korppujauhoihin. Jauhota koko leike huolella. Toista tämä kaikilla leikkeillä.

Kuumenna öljy ja voi pannussa. Säädä lämpöä niin, että panerointi ei kärähdä. Paistele pari minuuttia molemmin puolin. Harvalla meistä on kotikeittiössä niin jättimäistä pannua, että kaikki leikkeet mahtuisivat. Suosittelenkin uunin käyttämistä apuna: lämmitä uuni 175 asteeseen, paista kaksi pihviä kerralla, ja pidä ne kuumana uunivuuassa. Paista loput pihvit ja lisää ne vuokaan.

Leikkeet pärjäävät uunissa pinaatin freesauksen verran.

PINAATTIA JA VALKOSIPULIA

- 200 g pinaattia
- 1-2 valkosipulin kynttä
- ruokalusikallinen voita
- oliiviöljyä
- suolaa
- pippuria

Huuhtele pinaatti lävikössä ja purista kuivaksi. Hienonna valkosipuli ja kuumenna öljyä sekä voi kasarissa. Freesaa valkosipulia ja pinaattia muutaman minuutin verran. Sylillinen pinaattia kutistuu paistettaessa nyrkilliseksi. Mutta hyvää on - simppeliä = parasta!

Tarjoile wieninleikkeet sitruunan ja kapristen kera. Allekirjoittaneen mielestä anjovis ei ole niin pakollinen... Fuusiokeittiömme yhdisti leikkeiden kaveriksi tänään italialaista Masia, mutta kullankeltainen vehnäoluthan tähän passaisi.