Ikävät velvollisuudet, opiskelut ja työt, verottavat aikaani, enkä ehdi riittävästi keskittymään siihen mikä on oleellista: ruokaan. Blogikin on ollut tauolla. Syöty ja kokkailtu on viime viikkoinakin, mutta siitä raportoiminen on jäänyt vähemmälle. Nyt on parannuksen paikka. Kaiken lisäksi, tämän kirjoittaminen on gradutyölle tervetullutta vaihtelua.
Viime viikonloppuna esitin toiveen: tee kulta mulle ensi lauantaina pizzaa. Tänään toive muistettiin ja Tammelan lettuluolassa vietettiin pizzalauantaita! Kotona tehty pizza on ihanaa, vaikka suhteeni siihen on varsin problemaattinen. Minä nimittäin en osaa tehdä kunnollista pizzapohjaa. Olen viimeksi kokeillut kolme vuotta sitten kaaosmaisin seurauksin: epäonnistunut pizzapohja, kasa jauhoja, toinen kasa jauhoja lattialla ja tilanteesta hämmentynyt kissa jäivät ihmettelemään, kun meikäläinen paineli raivopäänä purkamaan höyryjä pihalle. Käveltyäni jokusen kilometrin tulin rauhoittuneena takaisin korjaamaan tilannetta, mutta minua odotti ihana yllätys: rakkaastani oli kuoriutunut ammattitasoinen pizzakokki! Epäonnistuneesta pizzapohjastani oli muokattu täydellisen ohut, geometrisen pyöreä pizzeriapizzan näköinen kiekko. Siitä päivästä alkaen pizzakokin hattu ei ole ollut allekirjoittaneen kutreilla.
Nyt te siellä pohditte sitten, että miksi vaivautua edes väkertämään pizzapohjaa itse. Myönnetään, käytämme kyllä välillä einesteollisuuden kruununjalokiviä - pakastepizzapohjia - mutta, c´moon: EIHÄN SE NYT OLE SAMA ASIA!! Pizzapohjan juju on, että se on a) ohut ja b) rapea; pakastepizzapohjat eivät ole kumpaakaan.
Pizzan täytteissä kunkin makumieltymykset ratkaisee. Jos tykkäät kinkku-salami-kebabliha-pekoni-pizzasta niin fine; tykkää vaan, mutta minä en tykkää. Pizzan päällä ei tarvitse olla kaikkea kaupasta löytyvää lihaa kuorrutettuna liian paksulla emmental-kerroksella. Yksinkertainen on parasta. Mutta edelleen, siis maku ratkaisee. Jos joku oikeasti tykkää siitä L-I-H-A-pizzasta, niin en aio yhtään arvostella.
Meidän pizzalauantain pizzoja oli kaksi: mexicana-pizzaa jauheliha-paprika-jalapeno-sinihomejuusto-täytteellä ja perinteistä italialaista pizzaa parmankinkulla, tuoreilla herkkusienillä ja rucolalla. Päälle pizzajuustoa (mozzarella on parasta) ja oreganoa. Älä laita liikaa juustoa ja paista kuumassa (250 astetta) uunissa rapeaksi. Ps. Rucola kuuluu lisätä siis tuoreena valmiin pizzan päälle. Vai useinko paistatteko salaattia uunissa...?
Italialainen keskitäyteläinen punkku on aika kunkku pizzan kylkeen. Vaikka pitkään mietimmekin viinin ja vehnäoluen välillä. Olut siis toinen kaveri pizzalle. Valkosipuli sopii pizzan päälle. Murskaa muutama valkosipulin kynsi (tuore tai marinoitu) pieneen kuppiin ja lisää tilkkanen oliiviöljyä ja pikkuisen suolaa. Käytä pöytämausteena.
Muistattehan myös, että pizzaahan siis kuuluu syödä aina liikaa. Pizzan syönnin jälkeen ota pitkät päivätirsat, juo kahvia ja lähde pizzansulattelukävelylle. Kävelyn jälkeen syö lisää pizzaa.
Heido sitten, ja kokkailkaahan kaikki!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti