Helsinkipäivän satoa

Tänään otin raiteet alle ja lähdin lomapäivän viettoon Helsinkiin, ruoka ja design mielessä. Tarkastin Kiasman, ensimmäistä kertaa elämässä. Kannatti; erityisesti sarjakuvanäyttely Päin Näköä! teki vaikutuksen.

Nykytaide ja design olivat ehkä jopa parhaimmillaan ihan yksin nautittuna. Ruoka on kuitenkin aina parasta seurassa. Treffasinkin helsinkiläistymässä olevan ystäväni myöhäisen lounaan/aikaisen päivällisen merkeissä. Ystäväni kiikutti minut Don Corleoneen. Tämä vuosi sitten Kampin kauppakeskukseen auennut italialainen ravintola voitti City-lehden Paras Pasta -äänestyksen, ja kuulemma enemmän tai vähemmän puhututtaa pääkaupungissa. Kokeilemisen arvoista, tuumasin.

Tilasin jättikatkaravuilla, tateilla ja valkoviinillä höystettyä tagliatellea. Annos oli erinomainen. Maut olivat yksinkertaisia ja erottuivat toisistaan. Maistui oikein autentiselta italialaispastalta. Tatit olivat meheviä, yrteillä maustettuja herkkupaloja. Kuorelliset jättikatkaravut vievät minut aina mennessään Välimeren rannalle ihan huippunälkäisenä - kun pimeän laskeuduttua on yhtäkkiä oivaltanut olleensa koko päivän syömättä. Annoksen kirsikkatomaatit olivat juuri sopivan kypsiä, pysyivät juuri ja juuri vielä kasassa. Valkoviinisessä kastikkeessa maistui viini, yrtit ja oliiviöljy. Jos jotakin negatiivista, niin jäin kaipaamaan ehkä useampia rapuja - niitä oli vain neljä! Annos oli kuitenkin erittäin kohtuuhintainen. Valkoviini Villa Bianchi sopi hedelmäisyydessään loistavasti kylkeen. Myös seuralainen oli tyytyiväinen vuohenjuustosalaattiinsa. Eikä ihme, syötävän herkulliselta se näyttikin!

Jälkkäriksi valitsin sitruunasorbettia ja espressoa. Sorbetti oli lähestulkoon täydellistä - kylmää, makeaa, kirpeää ja keltaista! Sellaista sitruunasorbetin olla kuuluu. Seuralaisen tiramisun epäilimme unohtuneen mascarponevaahdon alta. Kakku kuitenkin löytyi, huolestuneille tiedoksi.

Monta peukkua Don Corleonelle! En yleensä ihan täysillä lämpene kauppakeskustavintoloille - niiden tunnelmasta jää usein jotain puuttumaan. Tiedättehän, ihmiset ravaavat ohi ostoskasseineen. Tämä nyt kuitenkin oli positiivinen yllätys myös tunnelmassaan. Ravintola oli valoisa, tyylikäs, pieni ja intiimi. Parkerilaisittain pisteitä tihkuisi koko kokemuksesta ehkä 94. Enpä nyt kuitenkaan koe ihan vielä olevansi niin arvostettu kriitikko, ettäkö lähtisin tähän pisteyttämiseen...

Pian kotona, oman kullan vieressä!

Ps. Viinikirja Viisastu Viinistä (Juha Virkki) on matkalukemisena. Ehkäpä kirjottelen seuraavaksi jotakin sen annista.

Pilvisen kesäpäivän päähänpisto - Minä aloitan bloggaamisen!

Bonjour toutes et tous,

millaistakohan olisi kirjoittaa blogia...? Aihe blogiin ainakin olisi selvä - ruoka, ruuanlaitto, viinit, nautiskelu ja yleinen herkuttelu. Ruuanlaitto on erittäin keskeinen osa elämäntapaani ja arkea. Halveksun roiskeläppäpizzoja, vaikka en (ihan ensialkuun ainakaan) halua snobiksikaan lukeutua.

Kirjoitan kahden suun ruokakunnasta Tampereen Tammelasta, jossa ruuanlaitosta (ja sen syömisestä) on tullut paljon enemmän kuin keino saada murkinaa mahaan ja pysyä menossa mukana. Meillä kokkaillaan joka päivä, arkena ja juhlana, joskus enemmän ja hienommin, toisinaan kiireessä vaatimattomammin. Harvassa ovat kuitenkin päivät, jolloin ruoka olisi huonoa tai valmispöperöä. Siinä onkin ensimmäinen ohjenuora; emme käytä eineksiä. Ei täällä arkisin pestoa tai salaatinkastiketta toki itse väännetä, vaan siinä käännymme (kartellisoituneen...?) vähittäiskaupan puoleen. Siinä onkin toinen periaatteemme: emme ole kovin äärimmäisiä ihmisiä, vaan kokeilemme silmät avoinna kaikenlaista. Emme karppaa, hörppää tms. mutta poimimme toki palasia trendidieeteistä kokeiluun. Osa jäävät pidemmäksi aikaa asustamaan soppakauhojen ja vatkainten väliin, toiset unohtuvat ensimmäisen kokeilukerran jälkeen.

Oman kokkailun ja leipomisen lisäksi, syömme ulkona aina kun kukkaro antaa myöten. Ulkona syöminen on parasta - joku toinen tuo eteesi ihanaa ruokaa, et ole itse kädet rasvassa keittiössä, vaan voit vain nauttia makujen harmoniasta. Olemme kuitenkin törmänneet kauheaan seikkaan liittyen ravintoloihin: joskus, eikä edes niin kauhean harvoin, itse kotona tekemäni ruoka on PAREMPAA kuin ravintolassa! Kyllä siinä kohtaa harmittaa vietävästi ojentaa aterian jälkeen se kortti tarjoilijalle ja todeta, että laita sieltä luoton puolelta... Niimpä suhtaudummekin ulkona syömiseen tietyllä varauksella. Käytännössä tämä dilemma tarkoittaa harvempia ravintolareissuja tasokkaampiin paikkoihin. Kelpo strategia, ainakin Suomessa.

Me myös reissaamme, mielellään omatoimisesti (ruoka)kulttuuririkkaisiin paikkoihin. Itse asiassa, viikon päästä pakkaamme kapsäkkimme ja lähdemme Etelä-Ranskaan, Marseilleen. Odotan matkalta - mitäs muutakaan kuin herkullista bouillabaissea, Provencen yrttejä ja tunnelmallista illallistamista vanhassa satamassa täyteläisen Cabernet'n tai Pinot Noirin kera.

Paljolti reseptimme ovat välimerellisiä, mutta myös muun muassa Aasiaa ja  Itä-Eurooppaa - saksalaisia bratwursteja kunnon sipulihöystön kera unohtamatta! Juomat tietenkin ovat osa ruokailua. Viinit, oluet ja väkevät höystänevät myös tätä blogia. Lue nyt ihmeessä jos yhtään kiinnostaa!