Ruoka on paras myyntipuhe! (ja blogi paras tekosyy vältellä opiskeluvelvollisuuksia)

Tarkalleen viikko sitten lauantaina käyskentelimme kauniissa syysilmassa Porvoon maaseudulla pällistelemässä valkoisia Charolais-lehmiä (plus yhtä mustaa, jättimäistä sonnia). Kyseessä oli ainutlaatuinen tilaisuus tutustua pihvilihan tuotantoon Bosgårdin luomutilalla, Porvoon itäpuolella Pikku-Pernajanlahden rannalla.

Tila on ikivanhaa perua. Se on perustettu keskiaikaisen kylän raunioille ja osa rakennuksista on peräisin 1800-luvun puolesta välistä. Tyypillisenä alkutuotannosta vieraantuneena kaupunkilaisena pidin paikkaa oikeana rauhan tyyssijana: ryhdikkäät, viehättävät rakennukset seisoivat hyvinhoidetussa miljöössä, ihmiset hymyilivät, lapset juoksivat ja lehmät ammuivat. Ensivaikutelman perusteella olin jo ihan koukussa: "mahtava paikka, lehmätkin ovat varmasti onnellisia täällä", tuumasin.

Tervetuliaissanojen jälkeen tilan isäntä vei vierailijat kierrokselle. Saimme kuulla hiehojen (nuorien, synnyttämättömien lehmien) olevan laitumella kuin teinityttöjä. Isännän kertoman mukaan ne sinkoilevat levottomina ympäriinsä, ellei samalle laitumelle laiteta vanhempaa lehmää vasikkansa kera vahtimaan näitä pissiksiä. Laitumella on myös sonni (se iso ja musta), mutta se ei missään nimessä ole porukan pomo, vaan vanhempi lehmä vasikkansa kera luotsaa tätä jengiä. Lisäksi, meille kerrottiin näiden lehmien talvehtivankin ulkosalla. Katto lehmillä on päänsä päällä, mutta navetan sijaan ne lämmittelevät nk. pihatossa. Ne eivät hetkahda kylmästä, päin vastoin: isäntä oli yllättänyt suojattinsa kuuta pällistelemästä -28 asteen pakkastalvesta.

Totta on myös se, että Bosgårdin tilalla lehmät elevät melkoisen onnellista elämää. Ne saavat laiduntaa, syödä heinää niityiltä, liikkua riittävästi sekä nauttia auringosta - ja kuusta. Tämä on nautakarjan luonnollisin tapa elellä. Lehmät saavat myös pitää vasikkansa vierellään, eikä niitä vieroita niin nopeasti kuin lihakarjan tehotuotannossa. Onnellisilta eläimet näyttivätkin. Pääsin jopa silittämään yhtä!

Kierroksen jälkeen keräännyimme vanhan navetan ylisille pitkiin pöytiin odottamaan lehmien silittämisen jälkeen seuraavaksi mielenkiintoisinta kohtaa vierailusta - nimittäin kokkausdemoa ja lounasta! Porvoolaisen bistro Sinnen keittiömestari esitteli nälkäiselle yleisölle lihan käsittelyä. Maistelin muun muassa tartar-pihviä, ensimmäistä kertaa elämässäni. Täytyy myöntää, että ennakkoluuloista huolimatta se oli erittäin hyvää!

Saimme myös opastusta täydellisen pihvin paistamiseen. Tärkein opetus lienee riittävän kuuma pannu. Kylmällä pannulla lihan nesteet valuvat ulos, ja laadukas pihviliha menee suotta kuivaksi.

Demon päättyessä yleisössä alkoi olla melkoisen nälkäistä sakkia. Kun kokki vihjasi demon loppumisesta ja lounaan alkamisesta, osa vieraista oli jo asettunut pikajuoksijan aloitusasentoon katse tiukasti ruuassa. Me yritimme esittää maltillisia, vaikka todellisuudessa ohimossa takoi vain "MUMMOT ALTA POIS, RUOKAAAAAA!!". Saimme kaikki loppujen lopuksi lounaan eteemme ilman turvautumista kyynerpää-/kampitustaktiikkaan.

BOSGÅRDIN KOKKAUSJUHLAN MENU

- Lihamureketta
- Burgundin pataa
- Paahdettuja kauden juureksi

- Ceasar-salaattia
- Luomuleipää läheisestä leipomosta

Lounas oli niin herkullinen, etten nyt oikeen tiedä miten edes sen tähän muotoilisin. Kai tästä täytyy ajatella vain, että yksinkertainen ja laadukas on ihan aina parasta.

Mitä muuta tämän päivän jälkeen voi enää tehdä, kuin ostaa 8 kiloa Bosgårdin lihaa kotiin? Puolet lihasta on jauhelihaa, puolet paisteja ja filettä. Jauheliha on pakastettu, ja myös kotikeittiössä testattu. Tein lihamureketta suppilovahvero-sinihomejuusto-täytteellä. TOIMII! Paistit ovat raakakypsyneet viikon verran jääkaapissa. Huomenna nekin pakastetaan.

Sinä erinomaisen pihvilihan ja luonnonmukaisen lihantuotannon ystävä: vilkaise http://www.bosgard.com/#. Ihan oikeasti maistuu erilaiselta, kuin lähikaupan liha.

P.s. Meillä on nyt kilotolkulla lihaa ja kaksi innokasta kokkia. Jos kehtaat, kutsu ihmeessä itse itsesi meille sadonkorjuujuhliin.

Juhlia odotellessa, kokeile vaikka tätä:

KOTIKEITTIÖN LIHAMUREKE

- 300 g jauhelihaa
- 1 kananmuna
- suolaa
- pippuria
- paprikajauhetta
- puolikas punasipuli

Täyte:
- n. 100 g suppilovahveroita
- pieni pala sinihomejuustoa
- punasipulia
- 1 valkosipulin kynsi
- suolaa, pippuria

Valmista jauhlelihataikina. Jos taikina tuntuu löysältä, lisää hiukan korppujauhoa.

Valmista täyte. Höyrytä tuoreista suppilovahveroista neste pois. Lisää pannulle sipuli, valkosipuli ja tilkkanen oliiviöljyä. Lisää sinihomejuusto. Paista hetken miedolla lämmöllä, kunnes juusto sulaa.

Levitä jauhelihataikina leivinpaperille levyksi. Lisää täyte ja pyöräytä pötkyläksi. Sulje kummastakin päästä.

Paista n. 180 asteessa 30-40 min. Tarjoa vaikka juuresmuusin, pippurisen kermakastikkeen ja tuoreen salaatin kera.

Pizzaperjantai (-lauantai)

Heipat teille!

Ikävät velvollisuudet, opiskelut ja työt, verottavat aikaani, enkä ehdi riittävästi keskittymään siihen mikä on oleellista: ruokaan. Blogikin on ollut tauolla. Syöty ja kokkailtu on viime viikkoinakin, mutta siitä raportoiminen on jäänyt vähemmälle. Nyt on parannuksen paikka. Kaiken lisäksi, tämän kirjoittaminen on gradutyölle tervetullutta vaihtelua.

Viime viikonloppuna esitin toiveen: tee kulta mulle ensi lauantaina pizzaa. Tänään toive muistettiin ja Tammelan lettuluolassa vietettiin pizzalauantaita! Kotona tehty pizza on ihanaa, vaikka suhteeni siihen on varsin problemaattinen. Minä nimittäin en osaa tehdä kunnollista pizzapohjaa. Olen viimeksi kokeillut kolme vuotta sitten kaaosmaisin seurauksin: epäonnistunut pizzapohja, kasa jauhoja, toinen kasa jauhoja lattialla ja tilanteesta hämmentynyt kissa jäivät ihmettelemään, kun meikäläinen paineli raivopäänä purkamaan höyryjä pihalle. Käveltyäni jokusen kilometrin tulin rauhoittuneena takaisin korjaamaan tilannetta, mutta minua odotti ihana yllätys: rakkaastani oli kuoriutunut ammattitasoinen pizzakokki! Epäonnistuneesta pizzapohjastani oli muokattu täydellisen ohut, geometrisen pyöreä pizzeriapizzan näköinen kiekko. Siitä päivästä alkaen pizzakokin hattu ei ole ollut allekirjoittaneen kutreilla.

Nyt te siellä pohditte sitten, että miksi vaivautua edes väkertämään pizzapohjaa itse. Myönnetään, käytämme kyllä välillä einesteollisuuden kruununjalokiviä - pakastepizzapohjia - mutta, c´moon: EIHÄN SE NYT OLE SAMA ASIA!! Pizzapohjan juju on, että se on a) ohut ja b) rapea; pakastepizzapohjat eivät ole kumpaakaan.

Pizzan täytteissä kunkin makumieltymykset ratkaisee. Jos tykkäät kinkku-salami-kebabliha-pekoni-pizzasta niin fine; tykkää vaan, mutta minä en tykkää. Pizzan päällä ei tarvitse olla kaikkea kaupasta löytyvää lihaa kuorrutettuna liian paksulla emmental-kerroksella. Yksinkertainen on parasta. Mutta edelleen, siis maku ratkaisee. Jos joku oikeasti tykkää siitä L-I-H-A-pizzasta, niin en aio yhtään arvostella.

Meidän pizzalauantain pizzoja oli kaksi: mexicana-pizzaa jauheliha-paprika-jalapeno-sinihomejuusto-täytteellä ja perinteistä italialaista pizzaa parmankinkulla, tuoreilla herkkusienillä ja rucolalla. Päälle pizzajuustoa (mozzarella on parasta) ja oreganoa. Älä laita liikaa juustoa ja paista kuumassa (250 astetta) uunissa rapeaksi. Ps. Rucola kuuluu lisätä siis tuoreena valmiin pizzan päälle. Vai useinko paistatteko salaattia uunissa...?

Italialainen keskitäyteläinen punkku on aika kunkku pizzan kylkeen. Vaikka pitkään mietimmekin viinin ja vehnäoluen välillä. Olut siis toinen kaveri pizzalle. Valkosipuli sopii pizzan päälle. Murskaa muutama valkosipulin kynsi (tuore tai marinoitu) pieneen kuppiin ja lisää tilkkanen oliiviöljyä ja pikkuisen suolaa. Käytä pöytämausteena.

Muistattehan myös, että pizzaahan siis kuuluu syödä aina liikaa. Pizzan syönnin jälkeen ota pitkät päivätirsat, juo kahvia ja lähde pizzansulattelukävelylle. Kävelyn jälkeen syö lisää pizzaa.

Heido sitten, ja kokkailkaahan kaikki!