Tarjoilija, minä en näe tässä basilikaa.

Pyörähdimme ystävän kanssa männä viikonloppuna häämessuilla. En tiedä oliko vika minussa vai missä, mutta messujen  morsiuskimput näyttivät mielestäni hautakoristeilta, hääpuvut olivat kaikki jotenkin tylsiä ja muotinäytäksessäkin kiinnitin huomiota lähinnä "sulhasen" (= 17-vuotiaan finninaamaisen pojanklopin) kengästä pilkistävään hintalappuun. Poikapolon kävellessä koko ajan jännitti kompastuukohan tuo lappuun.

Messuvessasta löytyneen superällötyksen, rakkausvessapaperin, jälkeen toiveenamme oli päästä pois tuolta mauttomuuden tyyssijasta hyvään ravintolaan viinin ääreen. Treffasimme pojat (jotka eivät KAS KUMMAA olleet halunneet häämessuille mukaan, wonder why..) ja tarvoimme tuulen ja tuiverruksen läpi uuden uutukaiseen ravintola Di Treviin.

Di Trevi Aurakadulla Fontanan kyljessä on mitä miellyttävin ensivaikutelmaltaan. Tyylikäs bistro, mukavan täynnä, sopivasti puheensorinaa. Listakin teki vaikutuksen; tapaksia, pastaa, risottoa. Pizzat ja burgerit ihmetyttivät; kuuluuvatko ne tähän konseptiin...? Tilasimme tapasbarin teeman mukaisesti - tapaksia. Pieniä tapaksia jaettavaksi ja suuremmat nimikkotapakset jokaiselle.

Odottelimme... Ja odottelimme...

Tapasannosten luulisi valmistuvan puolessa tunnissa.

Maha kurnii...

Viini loppuu...

Lopulta, tapaksia! Joku meni kuitenkin vikaan. Ideana oli, että saisimme kaikki annokset pöytään samaan aikaan, mutta meidät oli ilmeisesti ymmärretty väärin. Saimme pikkutapakset alkuruokana. Manchego-juustoa hunajalla, patatas bravas, chorizoa ja oliiveja. Maistui. Erikoismaininta oliiveille; olivat ehkä maukkaimpia Suomen kamaralla maistetuista!

Ystäväpariskunnalla sattui tapaksien kanssa erikoinen sattumus. Tomaatti-basilika-bruchetassa oli ilmiselvästi basilikan sijaan rucolaa. Ystäväni on rucolalle allerginen, ja asiasta huomautettiin. Annos lähti vaihtoon, ja meidän pöydässä jatkui iloinen puheensorina. Pian bruchetta tuli takaisin, ilman rucolaa. Ilman rucolaa ja ilman basilikaa. Siinä me kaikki neljä tuijotimme pikkuista leipää: "Onko sinussa basilikaa??" Lopulta meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kun kiskaista tarjoilijaa uudestaan hihasta: "Anteeksi, mutta me emme näe tässä basilikaa, vieläkään". Leipänen lähti taas keittiöön, ja hetken päästä nolostunut tarjoilija toi sen takaisin, basilikatta. Kävi ilmi, että kyseinen yrtti oli päässyt loppumaan. Olisikohan tätä voinut ihan reilusti vaan ilmoittaa ennen koko sotkua...

Pääruoka-annoksiksi nimetyt isotkin tapakset loppujen lopuksi purjehtivat pöytään. Innolla odottamani simpukat valkoviinissä ei valitettavasti vastannut odotuksia, vaikka niin kovasti yritin annoksesta tykätä... Kastike oli mauton, vetinen, mitäänsanomaton. Pelkkiä simpukoita maidon näköisessä liemessä. Kummallisen kokonaisuuden kruunasi löysäksi keitetty (?) puolikas lime.

Sääli, raaka-aineet olivat niin erinomiset. Ei annoksesta paljon puuttunut, kuitenkin se tärkein silaus. Jälleen kerran, väitän, että olisin kotona pystynyt parempaan.

Seuruekin oli sitä mieltä, ettei tämä raflareissu ihan maaliin asti mennyt.

Di Trevissä on hirveästi potentiaalia. Tällä hetkellä ruoka ei ihan yllä siihen mihin ravintola pyrkii. Tunnelma on paikan valttikortti, mutta yksin se ei riitä mahantäytteeksi.


Muuten, sattuu epäonnistumisia kotikeittiössäkin. Tämän päivän kivikovat uuniperunat kummallisella lihakastike-täytteellä on kelpo esimerkki. Maussa ei ollut vikaa, mutta en tiedä mistä sain päähäni täyttää uuniperunoita porsaanlihakastikkeella.

Loppuun vielä vuosisadan ankein ruokakuva puolikkaasta potusta suolapedillä.