sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Mustaa saaristolaisleipää

Leivoin terapialeipää. Mitä isompi terapian tarve, sitä isompi leipätaikina. Ai miksikö terapiaa? Tajusin, että olen vähän huijannut itseäni viime aikoina. Alkanut uskoa omaan pajunköyteen.

Koitan kuitenkin olla suopea itselleni, sillä tarpeeksi suurissa myllerryksissä suurinkin realisti joutuu vähän kaunistelemaan totuuksia itselleen. Muutoin pieni, hutera ihminen olisi varmaan jo tuupertunut. Ja erään tuttuni muksun sanoin: "Asiat voisivat aina olla huonommin, sä voisit olla vaikka kuollut."

SAARISTOLAISLEIPÄ

1 l piimää
75 g hiivaa
3 dl siirappia
3 dl olutmaltaita
3 dl ruisjauhoja
3 dl vehnäleseitä
1 rkl suolaa
9-10 dl vehnäjauhoja

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi. (On muuten loistavaa terapiaa uittaa kättä lämpimässä, haisevassa piimässä.)

Murenna joukkoon hiiva, sekoita mukaan siirappi, leseet, maltaat, suola ja ruisjauho. Lisää vehnäjauhot vähitellen. Älä vaivaa taikinaa, vaan jätä se löysänä kuplimaan lämpimään paikkaan. Anna kohota 1,5 tuntia.

Voitele kaksi kahden litran vuokaa. Minulla ei ollut niin suuria vuokia, joten leipiä on kolme. Tämä on oikeasti aika suuri taikina.

Paista 170 asteisessa uunissa 2 tuntia.  Valele leivät pari kertaa siirappivedellä paistamisen aikana.

Kumoa valmiit leivät ritilälle tai pyyhkeen päälle jäähtymään. Saaristolaisleipä on parhaimmillaan parin päivän päästä, kun leivän rakenne vähän kiinteytyy. Säilytä leipiä jääkaapissa.




Todennäköisesti päiväsi on jo illassa, kun leivät valmistuvat. Voi mennä nukkumaan ja toivoa parempaa huomista. Ja ihan ilman sarkasmia, aidosti ja oikeasti toivon koko sydämestäni, että parempia huomisia olisi tuloillaan.



1 kommentti:

  1. Miten muuten onnistuivat? Kuvien perusteella _todella_ tummanpuhuvia. Hyviä leipävuokia kannattaa katsoa Anttilasta/vast. tavarataloista (Tokmannit yms.). Kaksi vuokaa riittää tällöin hyvin.

    VastaaPoista