Bourgogne viinissä ja padassa

Bourgogne (tai suomalaisittain Burgundi) sijaitsee Keski-Ranskassa ja on ympäri pallon tunnettu mehevistä viineistään. Viini on lähtökohta myös alueen nimikkoruokalajille, burgundilaiselle lihapadalle.

BURGUNDIN PATA 2:lle

- 400 g naudan paistia (esim. ulko- tai kulmapaistia)

- 1 rkl öljyä

- 1 rkl voita

- 8-10 kpl tuoreita herkkusieniä 

- ison miehen kourallinen salottisipuleita

- 2-3 valkosipulin kynttä

- 1 tlk (70 g) tomaattipyrettä 

- 4 dl ranskalaista punaviiniä

- 1 dl vettä

- 2 laakerinlehteä

- suolaa

- mustapippuria

- reipas tujaus tuoretta tai kuivattua timjamia

Leikkaa paisti suurehkoiksi paloiksi. Älä nyt ihmeessä silppua sitä liian pieneksi! Tämä on yksi monista lempiaiheistani; en ymmärrä miksi kaupoissa valmiina kuutioina myytävä palapaisti on niin onnettoman pieninä paloina..

Ruskista lihat kahdessa erässä. Jos laitat liikaa lihaa kerrallaan pannuun, pannu kylmenee ja liha päästää kaiken nesteensä ulos. Ja sitähän me emme halua! Kahdessa osassa siis. Käytä ensimmäiseen osaan puolet öljystä ja puolet voista. Ruskista kuumalla pannulla, mausta samalla suolalla, pippurilla ja timjamilla ja lisää pataan. Toista sama toiselle erälle. 

Lisää pannuun pikkuisen öljyä ja pyöräytä puolikkaat salotit, puolikkaat valkosipulin kynnet ja herkkusienet (puolikkaina nämäkin) pannulla. Lisää pikkuisen samoja mausteita ja vippaa pataan nesteineen päivineen. 

Mikäli käytät valurautapataa, voit tässä kohtaa siirtää padan kuumalle levylle. Lisää tomaattipyre, vesi, laakerinlehdet ja viini. Mausta vielä suolalla ja pippurilla. 

Laita pata 160 asteiseen uuniin. Seuraava osuus on se vaikea: malta mielesi ja hauduta 2-3 tuntia.

Tarjoile riisin tai perunamuusin kera. 

Nauti kylmänä syys- taikka talvi-iltana rakkaassa seurassa. Polttele kynttilöitä ja odota kesää. 

P.s. Burgundin pata on aika helppo pataruoka. Jos et kuitenkaan jaksa tohottaa senkään vertaa, kokeile meidän eilistä kalkkunapaistia! Paisti on nimeltään Sangen Maukas Kalkkunafile ja löytyy sieltä maitokaupan lihahyllyltä. Vinkki! Käytä paistomittaria. Paistin etiketissä on (surkea!) paisto-ohje, jota noudattamalla saat takuuvarmasti kuivaa kalkkunaa. 

Koitetaan kaikki sinnitellä kellojen kääntämisestä huolimatta. Tässä kohtaa mielestäni aina se "kiva, keltainen ja kirpeä syyssää" korvaantuu "perus-iljettävällä, mustaakin mustemmalla marraskuulla". Allekirjoittaneella ei ole mitään patenttiratkaisua syysmasikseen, mutta koitetaan nyt vaikka nautiskella enemmän, pingottaa vähemmän, pitää kropat liikkeessä, nähdä rakkaita tyyppejä (tässä kohtaa suosittelen sisätiloja, sillä ulkona ei fyysisesti NÄE omaa nenänpäätään edemmäs..) ja tietenkin herkutella. 

Poliittisesti valveutunutta vaali-iltaa kaikille kansalaisille. 

Kaikille fisua pöytään!

Julistan seuraavaa: kaikille enemmän kalaa lautaselle!

Terveystätien mukaan kalaa tulisi syödä viikottain, jopa 2-3 kertaa viikossa. Jos terveysvaikutukset (D-vitamiini, vähäkalorisuus, hyvät rasvat, jnejnediipadaapa...) eivät oikein nappaa, niin suosittelen lämpimästi ajatustavan muutosta. Syö kalaa ihan vaan siitä ilosta, että se yksinkertaisesti on hyvää!

Varovaisesti ehdottaisin kaikkia hienohelmoja myös opettelemaan kalan käsittelyn alkeet. Mikäli osaat suomustaa kalaa, poistaa fisusta ruodot, fileoida kalan ja poistaa filestä nahan, olet kotikeittiön kuningas. Kun pärjäät kalan kanssa tappelussa, jää lompakkoosi kaiken lisäksi pennosia muuhunkin. Valmiiksi siivottu file on nimittäin melko lailla tyyriimpää kuin ronskimpi kala.

Meillä oli tänään lautasella Sisä-Saimaan muikkuja. Lisukkeena uunissa paahdettua (edellispäiväistä) perunamuusia ja vihersalaattia. Muikut paistettiin voissa, vaikka omasta mielestäni öljyssä paistetut ovat ihan yhtä herkullisia.

PAISTETUT MUIKUT 2:lle hengelle

- 400 g perattuja muikkuja (puolisen kiloa perkaamattomia)
- ruisjauhoa
- suolaa

Paistamiseen
- voita tai öljyä

Tarjoillessa
- sitruunaa voi puristaa fisujen päälle; tuo mukavasti raikkautta

Poista peratuista fileistä selkäruodot käsin. Suolaa fileet. Pyöräytä fileet ruisjauhossa. Paista molemminpuolin voissa/öljyssä kunnes fileet ovat kullanruskeita.

Vinkki! Koska fileet eivät valmistu kaikki kerrallaan, siirrä paistetut fileet uunissa lämmitetylle lautaselle. Laita vielä mikrokupu päälle, niin pysyvät melko lailla kauan lämpinä. Tätähän voi sitten soveltaa myös lettujen paistamiseen ynnä muuhun.

Näin suurisuisille tyypeille kävi taas perinteiset: yhtään valokuvaa muikuista ja lisukkeista lautasella ei maltettu ottaa!!

Mutta että kokkailkaahan kalaa! Ja edellispäiväisen perunamuusin jatkojalostuksesta tuli tosi hyvä mieli.

Vihreää muusia valkoisella Arabialla

Avokadopastaa - mitäs muutakaan. Perushipsterinä sitä oli kokeiltava. Mikä on trendikästä, on pakko olla hyvää. Näinhän sen täytyy mennä! En viitsi enää yrittää olevani trendien yläpuolella - omistanhan jo useammat pillifarkut, iPadin ja parkatakin. Ennen en niistä pitänyt, mutta kas, kun niitä tarpeeksi näki muilla, huomasin järkähtämättömän mieleni järkähtäneen.

Jos nyt jotenkin kuitenkin puolustelisin itseäni, ennen avokadopastan maailmanvalloitusta etsiskelin jotain helppoa, maistuvaa ja kevyttä kasvisruokaa arkeen. Avokadopasta on ennen kaikkea idioottihelppoa ja nopeaa. Pasta kiehuu 8 minuuttia; avokadopastan valmistukseen kuluu ehkä yhteensä 15-20 min.

Lisäksi, avokadopasta antaa minulle lisää syitä viettää aikaa ruokakauppojen vihannesosastoilla. Minä nimittäin RAKASTAN vihannesosastoja!! Toiset eivät pysty viikottaisilla kauppareissuillaan ohittamaan herkkuhyllyjä; minä en tahdo päästä marketissa munakoiso-, kurpitsa- ja papaijahyllyjä pidemmälle. Vihannekset ja hedelmät - avokadot mukaan lukien - ovat niin kauniita! Makoilevat siellä laareissaan, kaikki ihanat koisot... Mmmm...

Anyway, tsekkaattehan ohjeen alkuperäiseltä kirjottajaltaan: http://chicling.blogspot.fi/2012/10/avokadopasta-original-recipe.html. Meidän tämän päivän muunnelmassa lime oli korvattu sitruunalla.

Ei tästä turhaan kohista! Näitä kiireinen Suomi kaipaa. Reseptejä, jotka ovat oikeasti helppoja, mutta joissa ei tingitä laadukkaista raaka-aineista. Saatampa käydä kirjakaupassa kurkkimassa mitä muuta Safkaa!-kokkikirja sisältää.

Tässä kehussa erityistä on se, että minä en yleensä lämpene kovin monelle valmiille reseptille ihan sellaisenaan. Niitä pitää mielestäni yleensä vähän muokata omaan suuhun sopivaksi. (Tämä liittyy nyt siis vakaaseen harhakäsitykseeni omasta erinomaisuudestani ja paremmuudestani...) Tässä on nyt kuitenkin sellainen resepti, että eipä paljon tuunausta kaipaa! Kokeile, vaikka et muutoin edes perustaisi avokadosta taikka kasvispöperöistä!

Googlaamalla "avokadopasta" löydätte melkolailla kuvamateriaalia valmiista annoksista. Jotakuinkin kaikissa toistuvat elementit "pasta", "jokin vihreä muusi" ja "valkoinen pastalautanen". Tässäpä nyt sitä erilaisuutta sitten kuvavalinnalla!

Lopuksi vielä, koska julkinen nootti on paras nootti, odottelen yhä valokuvia viikonlopun sushi-illasta!! Kuka ikinä tästä itsensä tunnistaakaan...

Ps. Kissalla taitaa olla tiistaimasis...

Miksi kukaan ei nykyisin leivo leipää...?

Miksi kukaan ei nykyisin leivo leipää...? Siis leipäleipää, ei aina sämpylöitä. Tätä mietin viimeisenä ajatuksena ennen nukahtamistani eilen illalla. Ajatus jäi muhimaan, ja tänään päätin tarttua jauhopussiin.

Tänään oli varsin tyypillinen maanantai: aikainen herätys ja väsynyt ihminen siirsi kroppansa töihin. Mieli jäi lämpimään peiton alle uneksimaan lempeistä kesätuulista, suolaisesta rantaelämästä ja muista ihanuuksista, jotka ovat tällä hetkellä  ulottumattomissani. Työpäivän jälkeen pääsin nautiskelemaan aidoimmasta Suomen Syksystä: pyöräilyä tihkusateessa ylämäkeen. Kirjaimellisesti rillit huurussa - näitä silmälasipäiden elämän kohokohtia.

Päästyäni kotiin ainut asia, joka jaksoi kiinnostaa oli leipominen. Ei sillä, etteikö things-to-do-listani olisi jo hälyyttävän pitkä. Tänään oli kuitenkin sellainen fiilis, että enkö nyt saisi vain tehdä sitä, mitä mieleni halajaa. Istahdin hetkeksi pohtimaan tätä, ja sosiaalisen median syvyyksistä löysin tämän: http://elamapelissa.duodecim.fi/ep3/.

Tein testin, ja pällistelin hetken tuloksia ihmeissäni. Mielestäni elän varsin terveellistä elämää: ruokavalioni sisältää paljon vihanneksia, hedelmiä, kuituja ja kalaa, liikun melko paljon ja sosiaalinen elämäni on juuri sellaista, kuin haluankin sen olevan. Testin mukaan elinikääni (!!) kuitenkin laskee jatkuva stressi ja tapani kokea arjen epäonnistumiset niin raskaasti. Tuli vähän ilkeä fiilis selkäpiihin...

Testi sinetöi päätöksen: tänäiltana teen jotain itselleni mieluista. Tästä päästään takaisin alkuun - ja leipään:

SIENIFOCACCIA

- 3,5 dl vettä
- 3/4 pss kuivahiivaa
- 1 tl suolaa
- 1 rkl sokeria
- Provencen yrttejä
- 150 g suppilovahveroita
- kurpitsansiemeniä
- n. 8 dl sämpylä- tai vehnäjauhoja
- 1-2 rkl öljyä tai voita

Päälle:

- Kananmunan valkuainen
- 1 rkl vettä
- basilikaa
- ruohosipulia

Paista sienet pienessä öljytilkassa. Lisää pannulle siemenet ja kuullota. Jäähdytä.

Valmista taikina. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (42 astetta, jos käytät kuivahiivaa). Sekoita hiiva pieneen määrään jauhoja. Sekoita veteen hiiva-jauhoseos, suola, sokeri, yrtit ja jäähtynyt sieni-siemenseos. Alusta taikinaan loput jauhot. Jätä taikina löysähköksi. Lisää lopuksi öljy/voi, ja irroita taikina kulhon reunoilta.

Ripottele päälle vähän jauhoja, ja kohota lämpimässä paikassa n. 45 min.

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Kumoa taikina jauhotetulle leivinpaperille. Taputtele taikinasta kiekko (halkaisija 20-25 cm). Kohota liinan alla. Ripottele basilika ja ruohosipuli kohonneen leivän päälle. Voitele valkuaisen ja veden seoksella.

Paista n. 45 min. Laske puolessa välissä uunin lämpö 160 asteeseen.

Tiedä häntä, pidensikö leivän leipominen elinikää. Hyvältä se ainakin maistui! Filosofointi sikseen, olen siinä aika huono.

 Summa summarum, kaikkia maanantaipäiviä ei tarvitse käyttää hampaiden kiristelyyn - ainahan voit käyttää siihen maanantain sijaan TIISTAIN!

Oikein stressaavaa ja ikävää viikkoa kaikille!

Ruoka on paras myyntipuhe! (ja blogi paras tekosyy vältellä opiskeluvelvollisuuksia)

Tarkalleen viikko sitten lauantaina käyskentelimme kauniissa syysilmassa Porvoon maaseudulla pällistelemässä valkoisia Charolais-lehmiä (plus yhtä mustaa, jättimäistä sonnia). Kyseessä oli ainutlaatuinen tilaisuus tutustua pihvilihan tuotantoon Bosgårdin luomutilalla, Porvoon itäpuolella Pikku-Pernajanlahden rannalla.

Tila on ikivanhaa perua. Se on perustettu keskiaikaisen kylän raunioille ja osa rakennuksista on peräisin 1800-luvun puolesta välistä. Tyypillisenä alkutuotannosta vieraantuneena kaupunkilaisena pidin paikkaa oikeana rauhan tyyssijana: ryhdikkäät, viehättävät rakennukset seisoivat hyvinhoidetussa miljöössä, ihmiset hymyilivät, lapset juoksivat ja lehmät ammuivat. Ensivaikutelman perusteella olin jo ihan koukussa: "mahtava paikka, lehmätkin ovat varmasti onnellisia täällä", tuumasin.

Tervetuliaissanojen jälkeen tilan isäntä vei vierailijat kierrokselle. Saimme kuulla hiehojen (nuorien, synnyttämättömien lehmien) olevan laitumella kuin teinityttöjä. Isännän kertoman mukaan ne sinkoilevat levottomina ympäriinsä, ellei samalle laitumelle laiteta vanhempaa lehmää vasikkansa kera vahtimaan näitä pissiksiä. Laitumella on myös sonni (se iso ja musta), mutta se ei missään nimessä ole porukan pomo, vaan vanhempi lehmä vasikkansa kera luotsaa tätä jengiä. Lisäksi, meille kerrottiin näiden lehmien talvehtivankin ulkosalla. Katto lehmillä on päänsä päällä, mutta navetan sijaan ne lämmittelevät nk. pihatossa. Ne eivät hetkahda kylmästä, päin vastoin: isäntä oli yllättänyt suojattinsa kuuta pällistelemästä -28 asteen pakkastalvesta.

Totta on myös se, että Bosgårdin tilalla lehmät elevät melkoisen onnellista elämää. Ne saavat laiduntaa, syödä heinää niityiltä, liikkua riittävästi sekä nauttia auringosta - ja kuusta. Tämä on nautakarjan luonnollisin tapa elellä. Lehmät saavat myös pitää vasikkansa vierellään, eikä niitä vieroita niin nopeasti kuin lihakarjan tehotuotannossa. Onnellisilta eläimet näyttivätkin. Pääsin jopa silittämään yhtä!

Kierroksen jälkeen keräännyimme vanhan navetan ylisille pitkiin pöytiin odottamaan lehmien silittämisen jälkeen seuraavaksi mielenkiintoisinta kohtaa vierailusta - nimittäin kokkausdemoa ja lounasta! Porvoolaisen bistro Sinnen keittiömestari esitteli nälkäiselle yleisölle lihan käsittelyä. Maistelin muun muassa tartar-pihviä, ensimmäistä kertaa elämässäni. Täytyy myöntää, että ennakkoluuloista huolimatta se oli erittäin hyvää!

Saimme myös opastusta täydellisen pihvin paistamiseen. Tärkein opetus lienee riittävän kuuma pannu. Kylmällä pannulla lihan nesteet valuvat ulos, ja laadukas pihviliha menee suotta kuivaksi.

Demon päättyessä yleisössä alkoi olla melkoisen nälkäistä sakkia. Kun kokki vihjasi demon loppumisesta ja lounaan alkamisesta, osa vieraista oli jo asettunut pikajuoksijan aloitusasentoon katse tiukasti ruuassa. Me yritimme esittää maltillisia, vaikka todellisuudessa ohimossa takoi vain "MUMMOT ALTA POIS, RUOKAAAAAA!!". Saimme kaikki loppujen lopuksi lounaan eteemme ilman turvautumista kyynerpää-/kampitustaktiikkaan.

BOSGÅRDIN KOKKAUSJUHLAN MENU

- Lihamureketta
- Burgundin pataa
- Paahdettuja kauden juureksi

- Ceasar-salaattia
- Luomuleipää läheisestä leipomosta

Lounas oli niin herkullinen, etten nyt oikeen tiedä miten edes sen tähän muotoilisin. Kai tästä täytyy ajatella vain, että yksinkertainen ja laadukas on ihan aina parasta.

Mitä muuta tämän päivän jälkeen voi enää tehdä, kuin ostaa 8 kiloa Bosgårdin lihaa kotiin? Puolet lihasta on jauhelihaa, puolet paisteja ja filettä. Jauheliha on pakastettu, ja myös kotikeittiössä testattu. Tein lihamureketta suppilovahvero-sinihomejuusto-täytteellä. TOIMII! Paistit ovat raakakypsyneet viikon verran jääkaapissa. Huomenna nekin pakastetaan.

Sinä erinomaisen pihvilihan ja luonnonmukaisen lihantuotannon ystävä: vilkaise http://www.bosgard.com/#. Ihan oikeasti maistuu erilaiselta, kuin lähikaupan liha.

P.s. Meillä on nyt kilotolkulla lihaa ja kaksi innokasta kokkia. Jos kehtaat, kutsu ihmeessä itse itsesi meille sadonkorjuujuhliin.

Juhlia odotellessa, kokeile vaikka tätä:

KOTIKEITTIÖN LIHAMUREKE

- 300 g jauhelihaa
- 1 kananmuna
- suolaa
- pippuria
- paprikajauhetta
- puolikas punasipuli

Täyte:
- n. 100 g suppilovahveroita
- pieni pala sinihomejuustoa
- punasipulia
- 1 valkosipulin kynsi
- suolaa, pippuria

Valmista jauhlelihataikina. Jos taikina tuntuu löysältä, lisää hiukan korppujauhoa.

Valmista täyte. Höyrytä tuoreista suppilovahveroista neste pois. Lisää pannulle sipuli, valkosipuli ja tilkkanen oliiviöljyä. Lisää sinihomejuusto. Paista hetken miedolla lämmöllä, kunnes juusto sulaa.

Levitä jauhelihataikina leivinpaperille levyksi. Lisää täyte ja pyöräytä pötkyläksi. Sulje kummastakin päästä.

Paista n. 180 asteessa 30-40 min. Tarjoa vaikka juuresmuusin, pippurisen kermakastikkeen ja tuoreen salaatin kera.

Pizzaperjantai (-lauantai)

Heipat teille!

Ikävät velvollisuudet, opiskelut ja työt, verottavat aikaani, enkä ehdi riittävästi keskittymään siihen mikä on oleellista: ruokaan. Blogikin on ollut tauolla. Syöty ja kokkailtu on viime viikkoinakin, mutta siitä raportoiminen on jäänyt vähemmälle. Nyt on parannuksen paikka. Kaiken lisäksi, tämän kirjoittaminen on gradutyölle tervetullutta vaihtelua.

Viime viikonloppuna esitin toiveen: tee kulta mulle ensi lauantaina pizzaa. Tänään toive muistettiin ja Tammelan lettuluolassa vietettiin pizzalauantaita! Kotona tehty pizza on ihanaa, vaikka suhteeni siihen on varsin problemaattinen. Minä nimittäin en osaa tehdä kunnollista pizzapohjaa. Olen viimeksi kokeillut kolme vuotta sitten kaaosmaisin seurauksin: epäonnistunut pizzapohja, kasa jauhoja, toinen kasa jauhoja lattialla ja tilanteesta hämmentynyt kissa jäivät ihmettelemään, kun meikäläinen paineli raivopäänä purkamaan höyryjä pihalle. Käveltyäni jokusen kilometrin tulin rauhoittuneena takaisin korjaamaan tilannetta, mutta minua odotti ihana yllätys: rakkaastani oli kuoriutunut ammattitasoinen pizzakokki! Epäonnistuneesta pizzapohjastani oli muokattu täydellisen ohut, geometrisen pyöreä pizzeriapizzan näköinen kiekko. Siitä päivästä alkaen pizzakokin hattu ei ole ollut allekirjoittaneen kutreilla.

Nyt te siellä pohditte sitten, että miksi vaivautua edes väkertämään pizzapohjaa itse. Myönnetään, käytämme kyllä välillä einesteollisuuden kruununjalokiviä - pakastepizzapohjia - mutta, c´moon: EIHÄN SE NYT OLE SAMA ASIA!! Pizzapohjan juju on, että se on a) ohut ja b) rapea; pakastepizzapohjat eivät ole kumpaakaan.

Pizzan täytteissä kunkin makumieltymykset ratkaisee. Jos tykkäät kinkku-salami-kebabliha-pekoni-pizzasta niin fine; tykkää vaan, mutta minä en tykkää. Pizzan päällä ei tarvitse olla kaikkea kaupasta löytyvää lihaa kuorrutettuna liian paksulla emmental-kerroksella. Yksinkertainen on parasta. Mutta edelleen, siis maku ratkaisee. Jos joku oikeasti tykkää siitä L-I-H-A-pizzasta, niin en aio yhtään arvostella.

Meidän pizzalauantain pizzoja oli kaksi: mexicana-pizzaa jauheliha-paprika-jalapeno-sinihomejuusto-täytteellä ja perinteistä italialaista pizzaa parmankinkulla, tuoreilla herkkusienillä ja rucolalla. Päälle pizzajuustoa (mozzarella on parasta) ja oreganoa. Älä laita liikaa juustoa ja paista kuumassa (250 astetta) uunissa rapeaksi. Ps. Rucola kuuluu lisätä siis tuoreena valmiin pizzan päälle. Vai useinko paistatteko salaattia uunissa...?

Italialainen keskitäyteläinen punkku on aika kunkku pizzan kylkeen. Vaikka pitkään mietimmekin viinin ja vehnäoluen välillä. Olut siis toinen kaveri pizzalle. Valkosipuli sopii pizzan päälle. Murskaa muutama valkosipulin kynsi (tuore tai marinoitu) pieneen kuppiin ja lisää tilkkanen oliiviöljyä ja pikkuisen suolaa. Käytä pöytämausteena.

Muistattehan myös, että pizzaahan siis kuuluu syödä aina liikaa. Pizzan syönnin jälkeen ota pitkät päivätirsat, juo kahvia ja lähde pizzansulattelukävelylle. Kävelyn jälkeen syö lisää pizzaa.

Heido sitten, ja kokkailkaahan kaikki!

Vierailulla viinipuskassa

Heipähei ruokaihmiset ja te poloiset, jotka olette pahaa-aavistamatta avanneet tylsän linkin Facebookista!

Loppukesä tulee, sadot kypsyvät, kukkakaalit maksavat alle euron/kipale ja ruuanrakastajat myhäilevät paksujen mahojensa suojissa. Viime viikolla koitti perinteeksi muodostuneen projektin aika: viininlehtikääryleet. Anopin mökillä kasvavan viiniköynnöksen varsinainen sato, rypäleet, eivät kiinnosta minua lainkaan niin paljon kuin kasvin lehdet. Kaikkien tulisi joskus päästä maistamaan kunnollisia viininlehtikääryleitä; niin herkullisia ne ovat!

Alunperin kääryleisiin ei kuulu juuri muuta kuin riisiä, sitruunamehua, minttua sekä muita yrttejä ja mausteita. Minun versiooni kuuluu edellisten lisäksi kuitenkin myös jauhelihaa (naudan tai lampaan) ja oliivia jossain muodossa. Itse asiassa, tänä vuonna minttua ei kääryleissä ollut lainkaan, sillä se oli lähikaupasta loppu. Yksikään vuosi kääryleitä ei ole vielä samalla reseptillä valmistettu, koska en ole koskaan tätä kirjannut ylös. Tänä vuonna ne kuitenkin olivat erityisen maistuvia. Tätä reseptiä suosittelen siis muillekin!

VIININLEHTIKÄÄRYLEET (Dolmades)

- Viininlehtiä n. 20 kpl (tuoreita tai säilöttyjä)

Täyte:

- 400 g naudan tai lampaan jauhelihaa
- 1-2 sipulia
- 2 valkosipulin kynttä
- basilikaa
- 2 dl puuroriisiä
(- 1/2 lihaliemikuutio)
- 1 ruokalusikallinen tapenadea
- 6-8 oliivia
(- minttua)
- Provencen yrttejä
- sitruunamehua
- pippuria
- suolaa

Päälle:

- sitruunamehua
- hunajaa

Valmista ensin täyte. Silppua sipuli, valkosipuli ja basilika. Kuullota öljyssä. Paista jauheliha oliiviöljyssä ja mausta se mielesi mukaan. Keitä riisi kypsäksi, halutessasi liota keittoveteen puolikas lihaliemikuutio. Pilko oliivit pieniksi paloiksi. Sekoita keskenään oliivinpalat, riisi ja jauheliha. Lisää joukkoon lusikallinen tapenadea.

Tapenade on välimerellinen oliivitahna, jota löytyy ruokakauppojen säilykeosastolta. Mikäli tapenadea ei ole, ei haittaa! Käytä tällöin esimerkiksi enemmän oliiveja!

Varmista, että täyte ei ole liian kuivaa. Mikäli täyte on kovin irtonaista, voit lisätä joukkoon tilkan vettä. Purista joukkoon sitruunamehua, 1/4 sitruunasta riittänee.

Seuraavaksi, keitä tuoreet viininlehdet. Mikäli käytät suolaveteen säilöttyjä lehtiä, sinun tulisi liottaa ne ennen käyttöä keittämisen sijaan. Kuumenna keittämistä varten kattilassa vettä kiehuvaksi. Laske lehdet yksi kerrallaan kattilaan. Keitä jokaista lehteä n. 10 sekuntia, ota pois ja laita seuraava kattilaan. Tämä lienee projektin hitain vaihe. Jos lehdissä on kovin paksuja kantoja/lehtisuonia, leikkaa ne pois.

Kääri kääryleet varovasti. Laita lehden nurjalle puolelle sopivasti täytettä, käännä reunat täytteen suojaksi, pyöräytä ja kieritä (tyyli on vapaa), ja TADAA! Kaunis kääryle on valmis. Toista tämä parikymmentä kertaa.

Asettele kääryleet pellille tai uunivuokaan. Valuta päälle hunajaa ja lisää sitruunamehua. Paista uunissa n. 175 asteessa n. 30-40 min. Älä anna kääryleiden kuivua, vaan sivele niitä välillä vedellä/sitruunamehulla.

Tarjoa kääryleet vaikka tsatsikin kera. Käytä tsatsikiin runsaasti valkosipulia ja muista valuttaa raastetusta kurkusta kaikki vesi pois!

Viininlehdet odottaa kattilaan pääsyä

Lehti on kiehunut tarpeeksi kun siitä tulee tällainen löysä rätti

Kokki itse

Valitettavasti yhtään kuvaa valmiista kääryleistä ei ole, sillä olivat niin hyviä, että ei maltettu kuvata!

Herkkuhetkiä kaikille!